Tarvitaan liiketoimintaa, ei keskushankkeita

kirjoittanut: Heikki Nurminen pvm: torstai, 25.11.2010

Yritykset kasvavat yleensä kahdella tavalla: joko orgaanisesti tai epäorgaanisesti. Orgaaninen kasvu tarkoittaa luonnollista kasvua — yritys kasvaa uusien asiakkuuksien myötä. Epäorgaaninen kasvu taas tarkoittaa kasvua yritysostojen kautta.

Kouvola tarvitsee kipeästi yritysten kasvua ja uusia yrityksiä. Keskusten miehet tuntevat ahdistusta: heidän pitäisi kehittää elinkeinotoimea, luoda uusia yrityksiä ja lisätä työpaikkoja. Heidän on siis innovoitava.

Ratkaisu on yksinkertainen: perustetaan hankerahalla keskuksia ja aletaan toivoa — jospa joku niistä poikisi uusia yrityksiä, uusia työpaikkoja ja antaisi meille uutta elinvoimaa.

Keskukset eivät perustu liiketoiminnan lainalaisuuksiin; kysyntään ja tarpeeseen, eivätkä paikallisten yritysten toiveisiin. Niitä perustetaan epätoivosta: tahdotaan loikata normaalin kasvun ohi.

Keskuksen perustaminen on kuin oikopolku, jolle lähtiessä reppuun pakataan poliittista tahtoa, hankejohtajien ääneen lausuttuja toiveita ja hankerahaa. Oikopolun toivotaan oikaisevan liiketoiminnan lainalaisuudet.

Kouvolassa keskuksia on viime vuosina nähty ja halutaan nähdä lisää.

Logistiikan keskittymä toimii yritysten ehdoilla, se on esimerkki yritysten tarpeesta orgaaniseen kasvuun. Yritykset näkivät selkeän liiketoimintamahdollisuuden: ne tulivat Kouvolaan liike-elämän ehdoilla.

Kiina-keskusten variaatiot Kouvolassa, Valkealassa ja Ruotsin Kalmarissa ovat osoittaneet, kuinka keskusten miesten oikopolut ovat päättyneet katastrofeihin. Liiketoimintaa ei oikopoluilta löydetty.

Keskusten miehet eivät tästä lannistuneet. Nyt valmistellaan luontokeskusta, johon syntyy keskuksen voimasta uutta liiketoimintaa, kongresseja, matkailupalveluita ja pitopalveluita. Samat keskusten miehet pystyttävät puurakennusliiketoiminnan keskusta, joka luo keskuksen taikavoimallaan uutta liiketoimintaa ja puukerrostaloja.

Keskukset toimivat, kunnes niitä liikuttava voima, hankeraha ehtyy. On virhe lähteä rakentamaan keskuksia hankerahoituksella tai ahdistuksesta kumpuavilla toiveilla.

Kouvolan elinkeinotoimi on saatava toimimaan. Sen on tuettava yritysten ja yritystoiminnan kasvua, ei elinkeinotoimen kasvua. Sen on synnytettävä liiketoimintaa.

Julkaistu Kouvolan Sanomien lukijapalstalla 25.11.2010

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: