Me emme tee virheitä!

kirjoittanut: Heikki Nurminen pvm: tiistai, 11.6.2013

Venäläiselle kulttuurille – kuin myös liiketoimintakulttuurille – on ominaista voimakas tarve kasvojen säilyttämiseen. Virheitä peitellään ja kulisseja pidetään yllä viimeiseen asti, kunnes virheen seurausten piilottaminen on väistämätöntä tai virhe paljastuu kaikille.

Usein virhettä ei myönnetä edes silloin, kun se on ilmiselvää. Vai mitä pitäisi ajatella kun ilmoitan venäläiselle, että hänen lähettämässään asiakirjassa on virhe. Kerron että virhe ei ole oleellinen. Lähetän myös korjausehdotuksen. Mitä venäläinen vastaa? ”Olemme tarkastaneet asiakirjan. Siinä ei ole virhettä.” Osoitan virheellisen kohdan uudelleen ja esitän korjausehdotuksen toistamiseen. Mutta ei, ei ole virhettä.

Jos virhe sattuu paljastumaan, alkaa väistämätön syyllisen etsiminen. Ja kun syyllinen on löydetty, on vuorossa rankaiseminen. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, ettei venäläinen halua missään nimessä myöntää virhettä.

Hyvänä esimerkkinä syyllisyyskysymyksestä käy neuvotteluihin linja-autolla Pietarista tulleen liikemiehen kömmähdys. Suomeen tulleen linja-auton olisi pitänyt poimia hänet kyytiin valtavan nukkumalähiön uumenista, mutta linja-auto ja hän eivät olleet löytäneet toisiaan. Onneksi yrityksen sihteeri oli hankkinut liput ja neuvonut lähtöpaikan. Hän oli siis syyllinen.

Päästyään Suomeen liikemies leppyi. Kuulin kuinka hän soitti yritykseensä ja sanoi, että syyllinen voi repiä irtisanoutumisilmoituksen. Saattoi huomautuksessa olla vähän vitsiäkin mukana, mutta rankaisemaan piti päästä. Syyllinen oli saatu menettämään kasvonsa.

Syyllisyyskulttuuria voi kuvata oheisen kaavion avulla. Olen tehnyt sen Venäjältä saamani, puoliksi vitsiksi tarkoitetun kaavion perusteella. Saamani kaavio oli niin hyvä, että sen tunteminen ei haittaa suomalaisiakaan kauppamiehiä. Oletko syyllinen? Ei hätää, jos saat jonkun muun näyttämään syylliseltä tai saat peitettyä mokasi.

Sama kasvojen menettämisen pelko näkyy vaikeuksien ilmetessä. Vaikka varsinaista virhettä ei olisi tapahtunutkaan, on epämiellyttävien uutisten kertominen venäläisille usein vaikeaa. Paitsi tietysti silloin, kun toinen osapuoli on syyllinen. Syyllisyyskulttuuria tämäkin.

Olen nimennyt vaikeiden asioiden kertomattomuuden radiohiljaisuudeksi. Radiohiljaisuus laskeutuu kun viisumihakemuksia ei ole osattu jättää ajoissa tai neuvotteluja ei saada sovituiksi. Muuten niin sanavalmiit ja kommunikointikykyiset venäläiset halvaantuvat ja vaikenevat – etteivät epämiellyttävät uutiset vaan tulisi julki.

Esimerkiksi huonojen uutisten kertomisen vaikeudesta käy eräässä asiakasprojektissa kohtaamamme vastoinkäyminen. Olimme löytäneet venäläisen yrityksen, joka oli kiinnostunut yhteistyöstä. Sovimme yhteistyön pienimuotoisesta aloittamisesta ja muutamista käytännön toimenpiteistä. Tähän asti venäläiset olivat vastanneet sähköposteihin välittömästi, mutta pian viestiliikenne tyrehtyi. Vastauksia ei tullut. Tivasin asiaa, ja jossain vaiheessa sain vastauksen: “Olemme pahoillamme vastauksen viivästymisestä, mutta olemme tutkineet kaupunkimme tarjontaa ja tällä on runsaasti kilpailevia yrityksiä eikä sen vuoksi yhteistyö tuo nopeita tuloksia.” Kilpailu oli tiedossa ja siitä oli keskusteltu jo ensimmäisessä tapaamisessa. Pyysin selvällä venäjällä vastaamaan joko kyllä tai ei. Sain uuden ympäripyöreän vastauksen.

Ymmärsin kumppaniyrityksemme joutuneen vaikeuksiin. He olivat jo ensimmäisessä tapaamisessa valitelleet laman vaikutuksia heidänkin asiakaspiirissään. Jotain epämiellyttävää kumppaniyrityksellemme oli selvästi tapahtunut, mutta sitä ei voinut kertoa suoraan.

Olen ihmetellyt huonojen uutisten tuomisen vaikeutta venäläisille tuttavilleni, ja saamani vastaukset ovat olleet suomalaiseen suorapuheisuuteen tottuneille kummallisia: venäläiset toivovat viime hetkeen, että jotain tapahtuu ja asiat järjestyvät ihmeellisesti. Silloin epämiellyttäviä uutisia ei tarvitsisi kertoa eivätkä kasvot olisi vaarassa.

Rationaaliseen suomalaiseen toimintakulttuurin tottuneella on siinä ihmettelemistä: vaikeuksiin kun on usein opittu reagoimaan heti. Mutta tavataanhan sanoa, että Venäjällä ei tunnu ensin järjestyvän mikään, mutta sitten kaikki asiat järjestyvät yllättäen.

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: