Markku Suokonautio ja kohtaaminen

kirjoittanut: Tapani Hautamäki pvm: lauantai, 7.4.2007

Vs. kirkkoherra Markku Suokonautio on juuri palannut Lapinlahden kirkkoherranvirastoon naapurikunnasta Varpaisjärveltä. Hän oli ollut puhumassa eläkeläisille.
- Kävin katsomassa paluumatkalla vaikuttavaa patsasta!

Patsasta? Olisiko kirkonmies käynyt katsomassa Paavo Ruotsalaista? Mutta eikös hän ollut nilsiäläinen…
- Ruuna Reipas voitti 1950- ja 60-luvuilla noin 350 starttia. Ja ajattele, hevospoloinen oli jo menossa teuraaksi, mutta sitten löytyi mies, joka ymmärsi sen kyvyt.

Markku Suokonautio on ollut muutaman viikon Lapinlahden kirkkoherrana. Sitä ennen hän toimi Uuraisilla, mutta sieltä hänet savustettiin liian radikaalina ja kirkonoppien vastaisena pois. Kansa ei savustanut, se piti papistaan ja keräsi 2 500 hengen seurakunnassa 1 662 nimen adressinkin hänen tuekseen.

- Siellä oli muutama tiukkapipoinen, jotka eivät voineet ymmärtää minun tapaani hoitaa sielunpaimenen tehtävää. He olivat sellaisella paikalla, että saattoivat vaikuttaa. En minä viitsinyt jäädä siihen kärventymään. Ei minulle vaihtoehtoa annettu.

Suokonaution synnit

Mitä ovat ne Suokonaution synnit, jotka ärsyttävät joitakuita niin paljon, että kanteluita tehdään ja erottamista vaaditaan? Lapuan hiippakunnassa ei katsottu hyvällä, kun Suokonautio lapsia kastaessaan lausui: ”Kastan sinut Elävän Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen.” Kirkon hyväksymän kastekaavan mukaan olisi pitänyt sanoa: ”Kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Mikä ero näillä termeillä on? Kastettava lapsihan on ristiäisten päähenkilö, kysytään siis häneltä. Jotkut alan tutkijat sanovat, että jo ennen syntymäänsä lapsi reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Jos odottava äiti laulelee lapselleen, tämä aistii sen. Aivan selvää on, että heti syntymänsä jälkeen lapsi aistii kosketuksen, äänen, valon, mutta myös tunnelman. Jokin aivan pienessä, avuttomassa lapsessa ottaa vastaan viestin siitä, pidetäänkö hänestä vai ei. Tämän viestin sisältö voi ratkaisevasti vaikuttaa koko tulevaan pitkään elämään.

Tuskin kumminsa sylissä kyhjöttävä ihmisenalku paljon papin puheesta ymmärtää, kun moni ei ymmärrä vanhempanakaan, mutta olisiko sävyllä sittenkin jonkinlainen merkitys. Jos ei aivan välitön, niin välillinen. Suokonautiolla on varmaan ollut syynsä poiketa kastekaavasta. Hän on miettinyt asiaa, hän haluaa vähentää mieskeskeistä terminologiaa. Se, että hän on miettinyt, tarkoittaa sitä, että hän on paneutunut asiaan. Hän ei ulosanna tiettyä litaniaa sen vuoksi, että virkasääntö sanoo, että tietyissä tilanteissa tietty litania on ulosannettava. Jos minä olisin nyt kastettavana ja pystyisin tilaisuuden juhlakaluna jotakin järjestelyjen suhteen toivomaan, toivoisin, että se, mikä tehdään, tehtäisiin minun vuokseni – ajatellen – eikä jonkin virkasäännön vuoksi.

Tavoitteen vai viran puolesta?

- Kun Kanadassa järjestettiin hautajaiset, ensimmäiseksi keskusteltiin vainajan läheisten kanssa siitä, miten hautajaisista saataisiin mahdollisimman paljon poismenneen näköiset. Kysymyshän on siitä, palvelemmeko me seurakuntalaisia heidän tarvitsemallaan ja haluamallaan tavalla vai toteutammeko me joitakin virallisia liturgioita.

Ymmärrän, että Suokonautio haluaa ensisijaisesti palvella seurakuntalaisia, ei toimittaa papin virkaa. Siinä on vissi ero. Ero on niin suuri, etteivät läheskään kaikki erilaisten virkojen haltijoista koskaan pysty sitä ymmärtämään. Kuinka moni virkamies, toimitusjohtaja, henkilöstöjohtaja, myyntijohtaja, puuseppä, lähetti tai lihatiskin takana toimiva myyjä koskaan ajattelee, mikä on hänen toimenkuvansa. Enkä tarkoita nyt sitä toimenkuvaa, joka joissakin tapauksissa on jopa paperille raaputettu, vaan sitä, miksi hänen työnsä on ylipäätään olemassa ja mitä kaikkia mahdollisuuksia se hänelle antaakaan, jos hän vain ymmärtää ja haluaa mahdollisuudet hyväksi käyttää.

Työtä voi tehdä sen vuoksi, että sitä on tehtävä tai tavoitteellisesti. Tulee mieleen vanha oululainen konstaapeli, joka kylmänä marraskuisena päivänä hälytettiin hätiin, kun joku elämäänsä kyllästynyt oli aikeissa hypätä Oulunkoskeen. Miestä oli yritetty suostutella luopumaan hullusta ajatuksestaan sillä seurauksella, että hän oli hilannut itsensä entistä lähemmäs kosken parrasta. Nyt konstaapeli otti ohjakset haltuunsa:

- Kuulehan nyt Vikke. Jos sinä hyppäät tuonne jäiseen veteen, niin ymmärräthän sinä, että minun pitää hypätä perässä sinua ylös onkimaan. Tällaisella säällä saamme kumpikin kuolemantaudin. Joten eiköhän se olisi meille kaikille parempi, jos nyt tulisit pois sieltä kurkottelemasta, menisit kotiisi ja siellä sitten hirttäisit itsesi kaikessa rauhassa.

Hetken tuumailtuaan Vikke huomasi olevansa samaa mieltä, tuli pois kosken partaalta ja meni kotiinsa. Mutta siinä kotimatkalla kai tuli ajatelleeksi, että onhan maailmassa sentään valoisiakin puolia ja niin se hirttäytyminen jäi.

Suokonautio kertoo, kuinka Torontossa hautajaisissa aina silloin tällöin oli soittamassa vieraileva muusikko. Kerran hän oli tullut kiittämään Suokonautiota siitä, että saa olla mukana. ”Nämä kun ovat niin opettavaisia tilaisuuksia, kun kuulee, miten kerrot poisnukkuneesta.”

- Maailma on täynnä oppimisen mahdollisuuksia, jos vain haluamme nähdä ne. Voimme opettaa toisiamme vielä kuoleman jälkeenkin.

Omien ristiäisteni järjestämisessä minulla ei ollut sanansijaa, mutta hautajaisiini toivon papiksi Markku Suokonaution. Kun kysymyksessä ovat kuitenkin minun juhlani, esitän jo tässä vaiheessa sellaisen toivomuksen, että tavanomaisen yhden sijasta, minun hautajaispuheeseeni sisällytetään kaksi vitsiä.

Kohtaamisen vaikeus

Mikä on kirkon tehtävä? Johdattaa ihmisiä taivastielle kohti ikuista elämää. Miten sen pitäisi toimia, jotta selviäisi vaikeasta tehtävästään? Maallikkona pelkistäisin tehtävän ihmisten kohtaamiseksi. Vain aidossa kohtaamisessa välittyy se tunne, jonka ihminen voi ja haluaa ottaa vastaan ja joka saa hänet toimimaan.

Onko kohtaaminen aito silloin, kun pappi puhuu ylhäältä pöntöstään ja kuulijat nuokkuvat alhaalla penkeissään tai kun kirkonmies lukee virkamiesmäistä tekstiä ja yleisön joukossa arvaillaan, kuka voittaa tämänvuotisen Idols-kisan? Joillekin nämä rituaalit merkitsevät hyvinkin paljon, mutta valtaosalle ihmisistä eivät. Sen kertoo se tosiasia, että tavallisina sunnuntaipäivinä pappien pakeille kirkkoon vaivautuu ehkä pari prosenttia seurakuntalaisista.

Instituutiolta kohtaaminen ei onnistu, tarvitaan ihmistä. Ihmistä, joka laskeutuu kohdattavien tasolle ilman ennakkoehtoja ja pystyy keskustelemaan heidän kanssaan heidän omalla kielellään heille tärkeistä asioista. Ei tämä uutta ole, meillä on esimerkki tällaisesta toimijasta. Noin 2000 vuoden takaa!

Suokonautio kiertelee keskustelemassa ihmisten kanssa baareissa ja kaduilla. Hän pyrkii seurakunnassa delegoimaan mahdollisimman paljon vastuuta alaisilleen ja ottaa maallikkoja mielellään mukaan kirkollisiin toimituksiin. Peruste on selvä:

- Antamalla ihmisille vastuuta, he oppivat kantamaan vastuuta. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää se, että häneen luotetaan ja se, että hän voi tehdä sellaista, mitä arvostetaan.

Miksi tämä sitten on niin vaikeaa kirkossa? Eikä vain kirkossa, vaan yritysmaailmassa ja yleensä organisaatiossa kuin organisaatiossa.

- Esihenkilöt pelkäävät. Pelkäävät sitä, että alainen selviää tehtävistä paremmin kuin hän itse, pelkäävät sitä, että menettävät asemansa ja auktoriteettinsa. Eihän se näin ole! Vapaasti luovutettu valta kasvattaa omaa valtaa. Auktoriteetti voi perustua vain pelkoon tai kunnioitukseen, mutta jos halutaan kunnioitusta, se on ansaittava.

Ymmärrän Suokonaution tarkoittavan, että ihmiset, joilla on huono itsetunto, eivät uskalla laskeutua kohtaamaan alaisiaan, vaan kasvojensa menettämisen pelosta rakentavat ympärilleen entistä paksumpia muureja. Eikä tämä todellakaan kosketa pelkästään kirkon väkeä, vaan aivan yleisesti yritysmaailman esimiehiä ja esimerkiksi yritysvalmentajien ammattikuntaa. Aniharvat uskaltavat kohdata aidosti niitä ihmisiä, joiden valmentamisesta heille maksetaan. On paljon helpompaa pitää kateederilta luentoja ja lähteä sen jälkeen kiireesti pois.

Mutta odottavatko ihmiset kirkolta ja papeilta selkeitä kannanottoja siitä, mikä on syntiä ja mikä ei ja selvää opastusta oikealle tielle?

- Ehkä jotkut odottavat, mutta pystymmekö me sellaisia antamaan. En minä katso itseäni kykeneväksi sanomaan, kuka on syntinen ja kuka ei ja mikä on se oikea tie. Minusta ihmiset on kohdattava sellaisina kuin he ovat ja etsittävä heidän kanssaan yhdessä ratkaisuja elämään, jos he sitä haluavat.

Ei Suokonautio kovin helppoa tehtävää ole itselleen ottanut, mutta varmaan häntä ilahduttaa, että hänen tasavertainen kohtaaminen –asenteensa on saanut seurakuntalaiset rientämään sankoin joukoin häntä vastaan. Helmikuun puolivälissä hänen syntymäpäivätilaisuuteensa Lapinlahden kirkkoon tuli 700 ihmistä!

Verot pois!

Nyt päästään asiaan! Verothan ne kansalaisten verta juovat ja ne olisikin pantava valtion maksettavaksi. Verojen poistoa vaatii myös Suokonautio.

- Parasta, mitä kirkko voisi nyt tehdä, olisi se, että se luopuisi verotusoikeudestaan!

Siis mitä? Hän vaatiikin, että veronkantajan on luovuttava veroista! Ei ihme, että monella kirkonmiehellä vääntyvät liperit solmuun, kun Suokonautio pääsee julistamaan omaa taivastietään. ”Kirkkohan kaatuu justiinsa, jos siltä verorahat viedään!”

Bullshit, se mihinkään kaadu! Pohjois-Amerikassa kirkko ei saa senttiäkään verotuloja ja elää ja toimii paljon aktiivisemmin kuin täällä.

Suokonaution mielestä kirkon työntekijöiden pitäisi toimia enemmän tulosvastuullisesti. Heidän pitää osoittaa tarpeellisuutensa.

- Jos kirkko joutuisi keräämään tulonsa, se vaatisi myös maallikkoja tulemaan aktiivisemmin mukaan kirkon toimintaan. Tämä puolestaan sitouttaisi heidät aivan eri tavalla.

Suokonautio epäilee, että monet papitkaan eivät jaksa uskoa työhönsä. He tekevät, mitä tekevät, koska heillä on papin virka.

- Kyllä ihmiset aistivat sen, kuka tekee työtään täydestä sydämestä ja kuka vain palkkansa eteen. Jos myyjä itse ei usko myymäänsä tuotteeseen, ei voida odottaa, että asiakaskaan uskoisi!

Intiaanipäällikkö Sytyttävä Soihtu

Kun puhumme aikamme asioista, muutos on yksi käytetyimmistä sanoista. Kuluuhan se käytettäessä, mutta ei sitä kiistääkään voi. Elintaso nousee, masennuslääketehtaat käärivät ennätysvoittoja, pörssi jakaa suurempia osinkoja kuin koskaan ja syrjäytyminen rupeaa olemaan jo perinnöllistä. Kirkko seisoo niin kuin tammi. Monille perinteinen kirkko on se paikka, jonka tuttuuteen voi turvallisesti heittäytyä. Varsinkin, jos naispapit, homot, lesbot ja kaikki muu erilainen ja näin ollen syntinen toiminta voidaan pitää ovien ulkopuolella.

Sitten on niitä, jotka odottavat kirkolta jotakin muuta kuin institutionaalista viranhoitoa. He kaipaavat ymmärrystä, keskustelua, syvää kohtaamista. Seurakunnissa on varmasti paljon työntekijöitä, jotka haluaisivat kohdata tietään etsiviä ihmisiä ja ojentaa heille kätensä, mutta laitoksen jäykät rakenteet estävät tämän. Kuinka kauan? Jos rakenteet eivät jousta, ne murtuvat paineen kasvaessa tarpeeksi suureksi. Entäs, jos kirkon vankka runko osoittautuukin sisältä lahoksi?

- On paljon ihmisiä, jotka ovat turvallisella mielellä, jos tietävät, että kaikki pysyy ennallaan. Muutos pelottaa, kun ei oikein tiedetä, mitä se tuo tullessaan. Miksi näin? Meidänhän pitäisi riemuita muutoksesta! Me saamme olla tekemässä jotakin uutta, vaikuttamassa asioiden kehittymiseen. Eihän se ole pelättävä asia, sehän on iloinen asia, samoin kuin erilaisuus!

Suokonautio kertoo, että hänen esimiehenään toiminut piispa Torontossa sanoi, että on tehtävä sitä, mihin todella uskoo. Suokonautiosta näkee, että hän uskoo omaan työhönsä. Hänestä säteilee yhtä aikaa sekä vahva itsetunto että nöyryys. Nöyryys panee kuuntelemaan, puntaroimaan erilaisia vaihtoehtoja, hyväksymään erilaisuutta. Erilaisuuden hyväksymiseen kuuluu myös oikeus olla itse erilainen, jos siihen näkee perusteita.

Erilainen Suokonautio on. Varpaisjärven eläkeläisille hän oli puhunut Amerikan intiaaneista. Havainnollistaakseen asiaansa hän oli vetänyt kasvoilleen sotamaalauksen ja päähänsä intiaanipäähineen. Kun hän istuu edessäni ja puhuu rauhallisesti, mutta samalla innostuneen varmasti asiastaan, tulee mieleen kansanjohtaja, joka omalla palamisellaan sytyttää innostusta myös väkensä parissa: Intiaanipäällikkö Sytyttävä Soihtu!

Havaintovälineet

Jutellessamme Lapinlahden kirkkoherranvirastossa Kuopion tuomiokapitulin jossakin pöydällä lepää Suokonautiosta tehty valitus. Valitus siitä, että hänellä oli ollut kirves mukanaan saarnatessaan kirkossa Lallista. Ei Suokonautio kirveellä ollut ketään kaidalle polulle patistanut. Olipahan käyttänyt sitä vain havaintovälineenä. Sen oli todennut Lapinlahden poliisikin eikä katsonut aiheelliseksi viedä juttua eteenpäin.

Lapinlahden poliisi oli paljon suvaitsevampi kuin aikoinaan se Pohjanmaan vallesmanni, joka ei Santerin vakuutteluista huolimatta millään uskonut, että tämän iltamapuukko olisi ollut vain havaintoväline. Jonkin verran epäuskoisuutta lisäsi se, että asiasta asianomaisen kanssa keskusteltaessa seurantalon pihan toisessa reunassa kylmeni kovaa kyytiä pari epäonnista miekkosta.

Ruuna Reippaan kohtalo?

Intiaanipäällikkö Sytyttävä Soihtu uskoo asiaansa, mutta hänen uskonsa laitosmaiseen kirkkoon hiipuu. Hän saa väkeä puolelleen, mutta mihin hän heidät johtaa. Ratsastaako hän vapaalla preerialla kotkansulkapäähine ylpeästi tuulessa suhisten, vai suljetaanko hänet ahtaaseen reservaattiin?

Markku Suokonautio on joutunut yllättäen ja tilaamatta itselleen outoon asemaan. Hän haluaa olla kirkon työntekijä, kohdata seurakuntalaisia, palvella heitä ja tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Hän haluaa sytyttää toivon kipinöitä ja puhaltaa niitä roihuun sellaistenkin joukossa, joita kirkon perinteinen sananjulistus ei kiinnosta. Nyt hänet on kuitenkin käytännössä erotettu yhdestä paikasta ja toisessakin kirjoitetaan kanteluita. Instituutio kirkon silmissä Suokonautiosta on tullut epäilyttävä persoona.

Mutta ei ole kysymys pelkästään kirkon ongelmista. Samat epäluulot ja pelot, sama kateus, erialaisuuden karsastaminen oman edun tavoittelu ja suvaitsemattomuus vaikuttavat voimakkaasti koko yhteiskunnassa. Joku niitä nousee aina vastustamaan ja hakemaan uusia mahdollisuuksia. Ja aina tämä joku joutuu leimatuksi. Jaksaako tämä joku viedä sanomaansa eteenpäin vai lannistetaanko hänet?

Markku Suokonaution tilanne on vähän sama kuin ruuna Reippaan aikoinaan. Riippuu ymmärryksen määrästä, onko edessä vaikuttava tulevaisuus vai teuraspenkki.

{ 1 kommentti… read it below or kirjoita kommentti }

Seija Wilenius marraskuu 20, 2010 17:41

Tapasin Suokonaution viime viikonloppuna(13.11.2010)hyvien ystäviemme häissä Helsingin Vanhassa kirkossa.
Vieraita oli yli 200 ja vannon että oli ensimmäiset ja viimeiset häät missä kukaan ei itkenyt mutta raavaimmatkin miehet nauroivat.
Tämä mies jos joku oikeasti osaa ottaa seurakunnan haltuunsa ja saa kuuntelemaan.
Rekvisiittaa oli tietysti mukana ja se sai arvostusta kaikilta .
Itse en kuulu kirkkoon mutta toivon että Suokonautio eläisi pitempään kuin minä koska haluaisin että viimeisissä juhlissani hän olisi minun ohellani yksi tähdistä.
Sillä sitä hän on:-)
Välitätkö kiitokseni hänelle ikimuistettavasta ja koskettavasta hääjuhlasta.

Seija Wilenius

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: