“I have a dream”
Martin Luther Kingin Washingtonissa elokuun 28. 1963 pitämä puhe on luokiteltu monessa yhteydessä maailman kaikkien aikojen kuuluisimmaksi ja parhaaksi puheeksi.
Puheen dramaattinen sanoma, rakenne, esittäjän karisma, yhdistettynä ajatuksen vangitseviin toistoihin sekä täydellisyyttä hipovaan ajoitukseen, tekevät siitä kaikkialla siteeratun, ehtymättömän voimanlähteen niille, jotka uskovat ihmisen tulevaisuuteen. Tuskin meidänkään maastamme löytyy montaa ihmistä, joka ei olisi kuullut tai toistanut ainakin jossain yhteydessä sen kuuluisia sanoja: “Minulla on unelma”.
Varaa sinäkin ajastasi muutama minuutti ja tutustu tarkemmin tähän koskettavaan puheeseen.
Voit katsoa ja kuunnella sen alkuperäisenä myös tästä linkistä
Käännös: Juha Vainio
Martin Luther King, Jr:
Olen onnellinen saadessani liittyä teihin tänään – tilaisuudessa, joka tullaan muistamaan mahtavimpana vapauden puolesta järjestettynä mielenosoituksena kansamme historiassa.
Tasan sata vuotta sitten, suuri amerikkalainen, jonka vertauskuvallisessa varjossa tänään seisomme, allekirjoitti orjuuden lakkauttavan julistuksen. Tämä merkittävä päätös tuli toivon säteenä miljoonille neekeriorjille, joita oli kärvennetty musertavan epäoikeuden liekeissä. Se tuli ilon aamunkoitteena päättämään heidän pitkän vankeutensa yön.
Mutta – sata vuotta myöhemmin – musta ihminen ei vieläkään ole vapaa. Sata vuotta myöhemmin… mustien elämää rampauttavat edelleen rotuerottelun käsiraudat ja syrjinnän kahleet. Sata vuotta myöhemmin… mustat elävät puutteen yksinäisellä saarella, keskellä aineellisen vaurauden suunnatonta valtamerta. Sata vuotta myöhemmin… musta ihminen riutuu yhä amerikkalaisen yhteiskunnan nurkissa ja huomaa olevansa pakolainen omassa maassaan.
Siksi olemme tulleet tänne tänään – korostaen ilmituomaan tuota häpeällistä tilaa.
Voisi sanoa, että olemme tulleet kansakuntamme pääkaupunkiin lunastamaan shekkiä. Kun tasavaltamme luojat kirjoittivat perustuslain ja itsenäisyysjulistuksen vaikuttavat sanat, he samalla allekirjoittivat sitoumuskirjan, jossa jokainen amerikkalainen määrättiin perinnönsaajaksi. Tällä lupauskirjalla taattiin kaikille ihmisille – kyllä – niin mustille kuin valkoisille, luovuttamaton oikeus elämään, vapauteen ja onnen etsintään.
On kuitenkin käynyt selväksi, että Amerikka on jättänyt toteuttamatta tästä sitoumuksestaan sen osan, joka koskee sen värillisiä kansalaisia. Sen sijaan, että Amerikka olisi kunnioittanut pyhää velvoitettaan, se onkin antanut mustille ihmisille kelvottoman shekin, shekin, joka on nyt palautunut merkinnällä: ”ei katetta”.
Me kieltäydymme uskomasta, että oikeudenmukaisuuden pankki olisi vararikossa. Kieltäydymme uskomasta, että tämän kansakunnan suunnattomien mahdollisuuksien kassaholvista ei löydy katetta. Sen tähden olemme tulleet lunastamaan tämän shekin – shekin, joka oikeuttaa meidät peräämään vapauden rikkauksia ja takuita oikeudenmukaisuudesta .
Olemme tulleet tälle pyhälle paikalle muistuttamaan Amerikkaa myös siitä, että tällä asialla on nyt kiire. Nyt ei ole tunteiden jäähdyttelyn tai rauhoittavan, “muutokset tapahtuvat hitaasti” -lääkkeen aika. Nyt on aika tehdä totta demokratian lupauksista. Nyt on aika… nousta rotuerottelun pimeästä ja ankeasta laaksosta rodullisen oikeudenmukaisuuden auringonpaisteiselle polulle. Nyt on aika… nostaa kansamme rodullisten epäoikeuksien lentohiekasta veljeyden kovalle kalliolle. On aika tehdä oikeudenmukaisuudesta totta kaikille Jumalan lapsille.
Olisi kohtalokasta, jos kansakuntamme ei ymmärtäisi tämän hetken kiireellisyyttä. Tämä mustien tyytymättömyyden läkähdyttävän kuuma kesä ei mene ohi ennen kuin vapauden ja tasa-arvon virkistävät syystuulet saapuvat. Tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäkolme ei ole loppu vaan alku. Ja ne, jotka toivovat, että mustilla oli vain tarve päästä puhaltamaan liiat höyryt ulos ja että nyt he ovat tyytyväisiä, tulevat kokemaan tylyn herätyksen, mikäli kansakunta palaa arkeensa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Amerikka ei pääse lepäämään eikä rauhoittumaan ennen kuin mustille pystytään takaamaan heidän kansalaisoikeutensa. Kansannousun pyörremyrsky jatkaa kansakuntamme perustusten ravistelua niin kauan, kunnes oikeudenmukaisuuden kirkas päivä koittaa.
Sen haluan kuitenkin sanoa kansalleni, joka nyt seisoo oikeudenmukaisuuden palatsiin johtavalla esilämmitetyllä kynnyksellä: Kun kuljemme kohti oikeutettua asemaamme, emme itse saa syyllistyä vääryyden tekoihin. Älkäämme etsikö keinoa sammuttaa vapaudenjanoamme juomalla katkeruuden ja vihan maljasta.
Meidän täytyy johtaa taisteluamme arvokkuuden ja kurin korkea taso aina säilyttäen. Me emme saa sallia luovan protestimme johtavan fyysiseen väkivaltaan. Uudelleen ja taas uudelleen meidän on noustava majesteetilliseen korkeuteen, missä ruumiin ja sielun voimat kohtaavat.
Ihastusta herättävä uusi taisteluhalu, joka vallannut mustan yhteisön, ei saa johtaa meitä siihen, että emme luota yhteenkään valkoiseen ihmiseen. Sillä monet valkoiset veljemme, todistaen sen läsnäolollaan täällä tänään, ovat oivaltaneet, että heidän kohtalonsa on sidottu meidän kohtaloomme. He ovat oivaltaneet, että heidän vapautensa on erottamattomasti kytköksissä meidän vapauteemme.
Me emme voi kulkea yksin.
Ja meidän täytyy antaa lupaus, että silloin kun olemme liikkeellä, marssimme aina eteenpäin.
Me emme voi kääntyä takaisin.
Aina on niitä, jotka kysyvät kansalaisoikeusasialle omistautuneilta: ”milloin aiotte olla tyytyväisiä?” Emme voi olla tyytyväisiä niin kauan, kuin mustat ovat virkavallan raakuuksien aiheuttaman, sanoinkuvaamattoman kauhun uhreja. Emme voi olla tyytyväisiä – ennen kuin raskaat, matkustamisesta väsyneet kehomme ovat oikeutettuja saamaan majapaikan kaikista moottoriteiden varsien motelleista ja kaupunkien hotelleista. Emme voi olla tyytyväisiä niin kauan kuin mustilla ei ole muuta liikkumavaraa kuin muuttaa pienestä ghetosta isompaan. Emme mitenkään voi olla tyytyväisiä niin kauan kuin lapsiemme itsetunto riisutaan ja heidän itsekunnioituksensa ryöstetään kyltillä, jossa lukee: ”vain valkoisille”. Emme voi olla tyytyväisiä, niin kauan kuin Missisipin musta ei saa äänestää tai niin kauan kuin New Yorkin musta on sitä mieltä, että hänellä ei ole mitään, minkä puolesta voisi äänestää. Ei, ei, emme ole tyytyväisiä, emmekä tule olemaan tyytyväisiä ennen kuin ”oikeus virtaa kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro”.
Tiedän, että jotkut teistä ovat tulleet tänne suurten vaikeuksien ja koettelemuksien keskeltä. Jotkut raittiiseen ulkoilmaan ahtaista vankilaselleistä. Jotkut alueilta, missä etsintänne – vapauden etsintänne – jätti teidät vainon myrskyjen pahoinpiteleminä hoipertelemaan viranomaisten julmuuksien puhureihin. Te olette luovan kärsimyksen veteraaneja. Jatkakaa työtänne uskoen siihen, että ansaitsematon kärsimyksenne koituu vielä lopulta pelastukseksenne.
Menkää takaisin Mississippiin, menkää takaisin Alabamaan, menkää takaisin Etelä Carolinaan, menkää takaisin Georgiaan, menkää takaisin Louisianaan, menkää takaisin pohjoisten kaupunkiemme slummeihin ja ghettoihin – tietäen, että jotenkin tämä tilanne voidaan muuttaa ja jotenkin se tullaan muuttamaan.
Älkäämme jääkö harhailemaan epätoivon laaksoon.
Sanon teille tänään, ystäväni, että huolimatta tämän hetken ja tulevaisuuden vaikeuksista, minulla on kuitenkin unelma. Se on syvästi amerikkalaisuuteen juurtunut unelma.
Minulla on unelma, että jonakin päivänä tämä kansakunta nousee ja elää todeksi sen mihin se uskoo: ”Me pidämme näitä totuuksia kiistämättöminä; kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi”.
Minulla on unelma – että jonakin päivänä Georgian punaisilla kukkuloilla, entisten orjien ja orjaisäntien pojat voivat yhdessä istuutua alas veljeyden pöytään.
Minulla on unelma – että jonakin päivänä – jopa Mississippi, aavikoiden osavaltio, joka on läkähtymässä epäoikeudenmukaisuuden ja sorron paahteeseen, muutetaan vapauden ja oikeudenmukaisuuden keitaaksi.
Minulla on unelma – että minun neljä pientä lastani elävät vielä jonakin päivänä maassa, jossa heitä ei arvioida ihonvärinsä vaan ihmisluonteensa mukaan.
Minulla on unelma tänään!
Minulla on unelma, että jonakin päivänä – tuolla alhaalla Alabamassa – pirullisine rasisteineen ja kuvernööreineen, jonka huulilta putoilee sanoja kuten ”sisäisiin asioihin puuttuminen” ja ”osavaltion oikeuksia loukkaavien lakien mitätöinti” – jonakin päivänä juuri Alabamassa, pienet mustat pojat ja tytöt voivat ottaa pieniä valkoisia poikia ja tyttöjä kädestä ja kävellä yhdessä kuin siskot ja veljet.
Minulla on unelma tänään!
Minulla on unelma, että jonakin päivänä ”kaikki laaksot tullaan korottamaan, kaikki kukkulat ja vuoret alentamaan; koleikot muuttamaan tasangoksi ja kalliolouhut laakeaksi maaksi ja Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä.”
Tämä on meidän toivomme. Tämä usko mukanani palaan etelään.
Tämän uskon avulla – voimme veistää epätoivon vuoresta toivon kiven. Tämän uskon avulla – hermoja raastavat kansamme riitasoinnit voidaan muuttaa kauniiksi veljeyden sinfoniaksi. Tämän uskon avulla– pystymme tekemään työtä yhdessä, rukoilemaan yhdessä, ponnistelemaan yhdessä, menemään vankilaan yhdessä, etsimään vapautta yhdessä, tietäen, että jonakin päivänä me olemme vielä vapaita.
Se on oleva päivä – se on oleva päivä, jolloin kaikki Jumalan lapset voivat laulaa uudessa merkityksessä:
”My country, ‘tis of thee, sweet land of liberty, of thee I sing.
Land where my fathers died, land of the pilgrim’s pride.
From every mountainside, let freedom ring.”
– ”Jokaiselta vuorenrinteeltä, soikoon vapaus!”
Ja jos Amerikka aikoo olla suuri kansakunta, tämän täytyy toteutua.
Niinpä soikoon vapaus New Hampshiren jylhänteiltä!
Soikoon vapaus – New Yorkin mahtavilta vuorilta!
Soikoon vapaus – Pennsylvanian korkeina kohoavilta Allegheneilta!
Soikoon vapaus – Koloradon lumihattuisilta kallioilta!
Soikoon vapaus – Kalifornian kumpuisilta huipuilta!
Mutta ei ainoastaan sieltä:
Soikoon vapaus Georgian Stone Mountainilta!
Soikoon vapaus Tenneseen Lookout Mountainilta!
Soikoon vapaus jokaiselta Missisipin mäeltä ja mättäältä.
Jokaiselta vuorenrinteeltä, – soikoon vapaus! Ja kun tämä tapahtuu, – kun annamme vapauden soida, kun annamme sen soida jokaisesta isosta ja jokaisesta pienestä kylästä, jokaisesta osavaltiosta ja jokaisesta kaupungista, niin vauhditamme tuon päivän koittamista, jolloin kaikki Jumalan lapset, mustat ja valkoiset, juutalaiset ja pakanat, protestantit ja katoliset voivat ottaa toisiaan kädestä ja laulaa vanhan negro spiritualin sanoin:
”Lopultakin vapaita, lopultakin vapaita!
Kiitos kaikkivaltiaan Jumalan – olemme lopultakin vapaita!”