”Kyllähän tässä johdettaisiin, mutta kun kukaan ei seuraa!”
Tuskastunut puuskahdus kertoo johtamisen vaikeudesta. Taitaapa repliikkiin sisältyä viittaus epäonnistumisen aiheuttajiinkin. Viittaus osoittaa kuitenkin väärään suuntaan. Kun johtaminen epäonnistuu, vika on johtajassa, ei niissä, jotka eivät seuraa.
Paljon kritiikkiä saaneen Kataisen-Stubbin hallituksen toimintaa voidaan arvioida myös johtamisen näkökulmasta. Jokin näyttää menneen pieleen, koskapa seuraajat ovat aika vähissä. Silloin tällöin kuulee sanottavan, että yhteiskunnastamme puuttuu johtajuus. Jos näin on, eikö silloin olisi syytä pysähtyä pohtimaan, mitä johtajuus on ja mihin se on kadonnut.
Sata vuotta sitten elänyt amerikkalainen tutkija Mary Parker Follett määritteli johtamisen taidoksi saada ihmiset tekemään haluttuja asioita määrättyyn tavoitteeseen pääsemiseksi. Tämä määritelmä on yleisesti hyväksytty kuvaamaan johtamista. Johtaminen ei todellakaan ole pelkkien mekaanisten päätösten tekemistä. Se on vaikuttamista. Hyvä johtaja vaikuttaa ajamiinsa asioihin koko olemuksellaan, joka solullaan. Hän on johtaja nukkuessaankin. Jotta ihmiset, johdettavat, saataisiin tekemään johtajan haluamia asioita, heidät itsensä on saatava haluamaan samaa. Jotta he motivoituisivat ja innostuisivat, heillä on oltava edessään selkeä visio, jonka he haluavat toteuttaa. Osaava johtaja määrittelee toiminnalle vision, suunnan, mihin on kuljettava ja konkretisoi sen missioksi, tehtäväksi, jonka hän on saanut hoitaakseen yhdessä alaistensa kanssa. Jos toiminnalta puuttuu selkeä tarkoitus, on turha toivoa, että johdettavat saataisiin siitä innostumaan.
Kaikilla viime vuosikymmenien suurilla suomalaisilla johtajilla on ollut selkeät missiot. Mannerheimin tehtävänä oli turvata sodissa Suomen itsenäisyys, Paasikiven tehtävänä oli vaaran vuosina säilyttää länsimainen järjestelmämme, Kekkonen otti tehtäväkseen rakentaa maastamme hyvinvointiyhteiskunnan. Paavo Lipponen sai osalleen suuren laman sotkujen selvittämisen ja Suomen aseman turvaamisen eurooppalaisessa järjestelmässä. Siihenpä ne johtajat sitten loppuivatkin. Vai onko joku huomannut, että reilun kymmenen vuoden aikana yhteiskuntamme huipulla olisi ilmennyt minkäänlaista johtajuutta?
Kyllähän tälläkin hallituksella toki visioita oli, mm. julkisen talouden vakauttaminen ja kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Visiot eivät kuitenkaan toteudu itsestään, jonkun täytyy ne toteuttaa. Ei riitä, että luodaan visio, täytyy myös rakentaa tavoitepolku nykytilanteesta visioon. Kun tällaista polkua eikä sen määrittelemiä välitavoitteita ole, visiot jäävät irrallisiksi haavekuviksi, joihin ei pääse käsiksi. Eivät johtajat eivätkä johdettavat. Kun konkreettisia välitavoitteita ei ole ollut, ei ole ollut myöskään sellaisia tarkastelupisteitä, joissa olisi voitu tehdä riittävän kriittinen arvio tähänastisesta toiminnasta ja päättää tarvittavista jatkotoimista. Jos näitä pisteitä mahdollisesti on ollutkin, niiden merkitys on häivytetty poliittisiin kiistoihin. Näiden kiistojen setviminen ja loputtomien kompromissien tekeminen on hämärtänyt alkuperäisen ohjelman. Kun hallituksen pitäisi olla työväline asetettujen tavoitteiden toteuttajana, sen koossapitämisestä tulikin itsetarkoitus, jonka tieltä varsinaiset tavoitteet saivat väistyä.
Mikä tässä tilanteessa on johtajan vastuu? Jos yritysmaailmassa epäonnistutaan näin pahasti, niin ainakin valistuneimmissa yrityksissä tilanteesta yritetään tehdä selkeä analyysi. Hallituksen epäonnistumisesta ei sellaista ole tehty. Analyysiksi en kutsusi sitä lirkuttelua, jonka mukaan jälleen kerran on saatu aikaan fantastisia ratkaisuja. Tällaisten hallitusten johtaminen ei varmasti ole helppoa, mutta juuri vaikeissa tilanteissahan johtajuutta tarvitaankin. Tyynellä merellä kuka tahansa voi seistä ruorissa. Se, että hallituksessa on useita eri puolueita poliittisen kentän eri alueilta, ei poista pääministerin johtamisvastuuta.
Kun tarkastelee Kataisen ja Stubbin hallitusten taaperrusta, tulee pakostakin ajatelleeksi, että niiden johtajat eivät ole ymmärtäneet, mitä johtajuus on. Hyvän johtajan välttämätön ominaisuus on kyky itsekritiikkiin ja sen jälkeen tarvittaessa kyky tehdä koviakin päätöksiä. Jos Katainen olisi ymmärtänyt, mitä johtajuus on ja mihin se velvoittaa, hän olisi hajottanut hallituksensa jo kaksi vuotta sitten. Jos Stubb olisi ymmärtänyt asian, hän ei missään nimessä olisi kehunut sillä, että on nimittänyt taloudellista hätää kärsivän maan hallitukseen sellaisia ministereitä, joiden avulla hänen puolueensa saa vaalivoiton.
Kun Juha Sipilä jossakin paneelissa vertasi valtion johtamista yritysjohtamiseen, hän sai monelta taholta kritiikkiä. Yrityksen johtaminen kun on kuulemma aivan eri asia kuin yhteiskunnan johtaminen. Ei ole! Molemmissa tapauksissa niin johtajina kuin johdettavinakin toimivat ihmiset ja ihmiset toimivat ihmisille ominaisella tavalla. Yritysjohtamisesta voidaan tuoda yhteiskunnalliseen johtamiseen useitakin ns. siirtovaikutuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi oikeudenmukainen kohtelu, työilmapiiri, sitoutuminen, suunnittelu, seuranta, päätöksentekokyky, yhteistyö tiedotusvälineiden kanssa, omien virheiden sietokyky, paineensietokyky, organisointikyky, määrätietoisuus, luovuus.
Olkoonpa johdettava yhteisö tai organisaatio mikä tahansa, oikea johtajuus tuo siihen turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja ennen kaikkea vaikeina aikoina uskoa parempaan. Ja myös halua ponnistella sen paremman eteen. Johtakoonpa kevään vaalien jälkeen tätä maata kuka tahansa, toivoisi, että pitkään kadoksissa ollut johtajuus löytyisi jälleen.