- Voisitteko kertoa nimenne, keskeyttää venäläinen asiakas suomalaisen joutuisan myyntipuheen. Suomalainen on mennyt suoraan asiaan. Hän on tehokas, hän haluaa tehdä vaikutuksen, hän lähtee myymään heti. Yritystään ja tuotettaan.
Mutta onneton suomalainen unohtaa kertoa nimensä.
Venäläisessä ja suomalaisessa keskustelukulttuurissa on lukuisia eroja. Yksi niistä on keskustelukumppanin nimen käyttö, nimipuhuttelu. Suomalainen ei juurikaan puhuttele keskustelukumppaniaan nimeltä keskustelun lomassa.
Eräänä iltana työpäivän jälkeen istuin pietarilaisessa betonilähiössä brezhnevkan keittiössä. Kaasuhella kohisi ja pakkanen paukkui pimeässä yössä. Kävimme vilkasta venäjänkielistä keskustelua ja hörpimme samalla teetä. Huomasin sujauttaneeni pariin otteeseen ystäväni etunimen puheeseeni. Totesin sen hyvin epäsuomalaiseksi tavaksi keskustella.
Aloimme vertailemaan yhdessä keskustelukulttuuriemme nimipuhuttelua. Ystäväni oli sitä mieltä, että venäläisessä keskustelussa on tavallista toistaa keskustelukumppanin nimeä ilman varsinaista puhuttelufunktiota.
Entä suomalaisessa keskustelussa? Mietin tilanteita, jossa nimeä käytettäisiin. Niitä oli vähänlaisesti, ja kaikki liittyivät ihmisen puhutteluun, joko puheen osoittamiseen tietylle henkilölle tai puheenvuoroon, johon odotetaan vastausta keskustelukumppanilta. Käsitykseni vahvisti Iso suomen kielioppi (§ 1077).
Ystäväni pohti vielä hetken nimipuhuttelua ja totesi, että hän käyttää minun kanssani keskustellessaan vähemmän etunimeäni kuin natiivien venäläisten kanssa keskustellessaan. Venäläinen ystäväni oli siis jo sopeutunut minun suomalaiseen tapaani olla käyttämättä nimipuhuttelua keskustelussa.
Ei siis ihme, että venäläinen ostaja oli kiusaantunut suomalaisen myyjän unohdettua kertoa nimensä. Eihän hän voinut käydä keskustelua hänelle luontevalla tavalla, nimipuhuttelua käyttäen.
On siis syytä heittää suomalaisille tyypillinen itsensä väheksyminen roihalaan ja kuuluttaa venäläisessä asiakastapaamisessa oma nimensä selkeästi ja kuuluvalla äänellä.
Suomalaiset nimet venäläisen korvissa
Miksi nimi pitää selkeästi ja kuuluvalla äänellä? Koska meidän nimemme ovat venäläisten mielestä vaikeita ja hauskoja. Ne jäävät venäläisen muistiin yhtä huonosti kuin me muistamme venäläisten nimet.
Esimerkiksi i-loppuiset nimet, kuten Matti, ovat venäläisen korvissa monikollisia nimiä. Venäläinen slaavilaistaa niitä mielellään muuttamalla Matin Matoksi, neutriksi. Mattejahan on vain yksi. A-loppuiset miehen nimet, kuten Mika, ovat venäläisistä hauskoja, koska vokaaliloppuinen nimi kuuluu naiselle.
Onneksi suomalaisilla ei ole nimiä, jotka olisivat venäläisten mielestä rivoja tai hassuja. Kaksoismerkityksen sisältävät naisen nimet Taina ja Verna (kirjoitetaan verno) ovat venäjäksi Salaisuus ja Oikein.
Mutta nimi kuin nimi. Kunhan sen tuo esille, niin venäläinen on tyytyväinen.
Venäläinen puhuttelu
Puhuttelussa, jos missä suomalaisilla on opittavaa venäläisten kanssa toimiessa.
Venäläinen täydellinen nimi koostuu etunimestä, isännimestä ja sukunimestä.
Venäläiset etunimet tuottavat yksistään vaivaa. Ne eivät tahdo jäädä suomalaisen mieleen. Mutta ne on vain opeteltava. Ei tee pahaa opetella venäläisestä kalenterista tavallisimpia etunimiä, jotta kieli taipuu puhuttelemaan sujuvasti Timuria tai Gennadia. Samoin on hyvä muistaa, että hellittelynimet Galja (Galina) ja Ljudka (Ljudmila) ovat todellakin Galja ja Ljudka, eivätkä suomalaisittain äännettyinä kalja ja lutka.
Hellittelynimiin ei yleensä liike-elämässä törmää, mutta olennaisena osana venäläiseen nimipuhutteluun kuuluva muoto etunimi isännimi on suomalaiselle vieras. Se on kuitenkin aina oikea ja varma tapa puhutella venäläistä liikekumppania, varsinkin tapaamisen alkumetreillä.
Isännimi muodostetaan miehille Vladimirista lisäämällä nimeen pääsääntöisesti pääte -ovitsh, eli Vladimirin poika on Vladimirovitsh. Vastaavasti hänen tyttärensä saa päätteen -ovna, eli Vladimirovna.
Kohtelias ja jokaiseen tilanteeseen soveltuva nimipuhuttelu muodostetaan siis etunimestä ja isännimestä, kuten esimerkiksi Vladislav Mihailovitsh.
Sukunimet voivat nekin olla vaikeita ääntää. Vai miltä tuntuu käydä neuvotteluja Aleksei Venjaminovitsh Rzheusskin kanssa? Peilin eteen harjoittelemaan, mars!
Käyntikortti on nimipuhuttelua arvostelevassa kulttuurissa tärkeä. Siitä nimittäin näkee etunimen ja isännimen, ja kun sen asettaa pöydälle eteensä, pystyy puhuttelemaan vastapuolta oikein. Edellyttäen tietysti, että osaa lukea kyrillisiä aakkosia. Joskus vain käy niin, että kansainvälistyneet venäläiset antavat englanninkielisen käyntikortin, josta on jätetty isännimi pois. Silloin ei auta muu kuin pyydystää isännimi esittäytyessä varmaan talteen.
Ensin oma nimi, sitten liikekumppanin nimi ja vielä hänen isänsä nimi.