Se alkoi 90-luvun puolivälissä. Vanha tuttu Postisäästöpankki muuttui Leoniaksi, ja fuusioitunutta Meritaa haukuttiin sketsissä: ”Pää puuta, sydän kiveä.” Nimet ja logot ovat sittemmin vaihtuneet, mutta investointipankkien röyhkeys on vain kasvanut, nimestä viis.
Yritykset lähtivät samaan leikkiin mukaan. Perinteikkäät nimet eivät kadonneet ainoastaan konkursseihin, vaan hallien katoille nostettiin hienoja siansaksaa muistuttavia nimiä, joiden kuviteltiin viestivän dynaamisuudesta ja kansainvälisyydestä. Vai miten selittää se, että aikamme mukahienoa munkkilatinaa saadaan ottamalla mikä tahansa englantia tai latinaa muistuttava sana ja liittämällä siihen pääte -a tai -um. Näin saadaan nimihirviöitä kuten Mandatum, Carea, Patria.
Samalla lensi historian romukoppaan rakennettu maine. Sain tästä konkreettisen muistutuksen, kun venäläinen asiakas etsi tuotantolinjaa. Sellainen löytyikin, mutta venäläinen asiakas ei ollut tyytyväinen. Hän ei halunnut nimeltään amerikkalaiselta vaikuttavaa tuotantolinjaa, vaan sen vanhan tutun, suomalaisen nimen.
Uusi nimi pahensi yritystä; tuotteet olivat yhtä hyviä kuin ennenkin. Asiakas vaan ei niitä tunnistanut.