Päästä haastemies vapaalle!

kirjoittanut: Heikki Nurminen pvm: keskiviikko, 1.2.2012

Mikään ei ole enää vaikeaa, mahdotonta, hankalaa, tuskastuttavaa tai hidasta. Kaikki on haasteellista.

Työelämässä uuvutaan ja masennutaan jatkuviin haasteisiin. Avokonttoreihin toimitetaan jatkuvana virtana haasteita. Todellisuuden näkeminen haasteellisuuden savuverhon läpi on — haasteellista. Ota siinä sitten tolkku.

Onko haasteellisuuden selän taakse helpompi piiloutua, kuin myöntää suoritettavan tehtävän olevan vaikea? Pelottaako, että joku ajattelee, etteivät kaverilla taida taidot riittää kun hän myöntää tehtävän suoraan vaikeaksi?

Miksi suotta häpeillä!

Koska kaupanteko olisi ollut helppoa? Jokainen kaupan vääntänyt tietää kuinka vaikeaa se on. Onko johtaminen helppoa? Korkeintaan armeijassa, jossa johtaminen perustuu yksinomaan pakkoon ja auktoriteetilla alistamiseen ja sotaoikeudella uhkaamiseen. Muualla se on vaikeaa — pitää ottaa erilaiset ihmiset huomioon.

Joskus tuntuu, että poliitikkojen kapulakielen ymmärtäminen on lähes mahdotonta. Mutta mikäpä siinä, jos omassa ymmärryksessä ei ole mitään vikaa, vaan puhe on sekavaa, abstraktia tai kiertelevää. Miksi turhaan hävetä omaa näkemystään ja sanoa ymmärtämistä haasteelliseksi?

Liiketoimintaympäristö on usein vaikea. Joskus mahdoton. Kauppa ei käy, vaikka kuinka yrittää. Mutta onnistuminen tuntuu sitäkin paremmalta, kun asiakas sanoo viimein, että aloitetaan projekti. Miksi turhaan pehmittää omaa onnistumistaan sanomalla, että kaupanteko on haasteellista?

Aina ei suju. Neuvottelut etenevät nihkeästi, pysähtyvät ja katkeavat sitten lopullisesti. Syitä on paljon: neuvottelijoiden mielipiteet ovat voineet olla alun pitäenkin niin kaukana toisistaan, ettei sopua saada millään keinolla aikaiseksi. Miksi silloin valehdella ja sanoa neuvotteluja haasteellisiksi? Mahdoton on mahdotonta.

Mutta miltä tuntuisi, jos lähes mahdottomalta tehtävä onnistuisi? Takuulla paremmalta, kuin haasteellisessa tehtävässä onnistuminen. Siitä voi olla jopa ylpeä.

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: