Työelämän peruskuli piipahti taas toimistolla. Vähään aikaan häntä ei ollut näkynytkään, kuli kun oli vaihtanut sairaasta työyhteisöstä aivan uudelle toimialalle ja uuteen yritykseen, jossa kaikki vaikutti olevan kunnossa. Työilmapiiri, johtamistapa, vastuiden määrittely, palautteen antaminen, oikeastaan kaikki mitä työpaikalta voi toivoa.
Hyvinhän peruskuli oli yrityksessä viihtynyt. Vajaassa puolessa vuodessa hänen kykynsä oli huomattu, vastuu oli kasvanut ja kuli pääsi tekemään päätöksiä, vastuullisena ihmisenä kun hänet oli havaittu päätöksensä tarkkaan punnitsevaksi ihmiseksi.
Kuli oli tyytyväinen.
* * *
Mutta sitten tuli konflikti.
Paha konflikti tuli yllättäen. Kuli oli saattamassa projektia asiakkaalle esittelykuntoon, ja hän joutui tekemään kipeän päätöksen. Yksi osa-alue oli myöhästynyt takarajaksi asetetusta päivämäärästä, ja kuli oli viikon odottanut osa-alueen tuotosta valmistellessaan projektia esittelykuntoon.
Kuli selitti asian projektiryhmän jäsenelle, joka tuntui asian ymmärtävän. Toimenpiteistä sovittiin, ja kuli sulki projektin mielissään. Maanantaina sitä pääsisi esittelemään asiakkaalle.
Seuraavana päivänä, perjantaina, kuli marssi työpaikalleen kevein askelin. Hän siivosi projektin pois työpöydiltä ja mielestään, ja tarttui uuteen tarjouspyyntöön. Olihan perjantai, ja viikko olisi mukava lopettaa tarjouksen tekemiseen.
Hieman ennen viikonlopun alkajaisia kulin sähköposti kilahti. Projektiin liittyviä dokumentteja, vaikka kuli luulikin sulkeneensa projektin. Ihmeissään kuli soitti projektityöntekijälle, jonka kanssa hän oletti sopineensa asian.
Kävikin ilmi, että kulin alainen oli halunnut väen vängällä saada oman tuotoksensa asiakkaalle esiteltävään materiaaliin, joten hän oli soittanut yksikön johtajalle, ja perjantain kähmyssä he olivat sopineet asiakkaan kanssa uudesta projektin esittelypäivästä.
Kuli jäi yliajetuksi, valmistelemaan iloisin mielin viikonloppua.
* * *
- Ihmettelin asiaa, ja kovasti pyydeltiin anteeksi. Oli kuulemma syyllistytty poikamaiseen hätäilyyn, paniikkireaktioihin ja paniikissa unohdettu ilmoittaa asiasta minulle. Miten minä voin jatkossa motivoitua työskentelemään tuollaisten kanssa?
Kuli oli pohdinnoissaan edennyt yliajon jälkeisiin tapahtumiin, purkamaan omaa asemaansa ja rooliaan radikaalisti muuttuneessa työyhteisössä.
Johto oli toiminut aluksi aivan oikein. Se oli:
- määritellyt vastuualueet
- huolehtinut alaisten edellytyksistä
- delegoinut tehtäviä.
Mutta konfliktin tullessa kaikki unohtui. Yksikön johtaja unohti vastuualueet, ei huolehtinut alaisten edellytyksistä hoitaa tehtäviään ja unohti tärkeimmän: delegoinnin.
- Olisivat nuo voineet edes soittaa ja kysyä muodollisen hyväksyntäni, tuhahti kuli.
Niinpä. Kulin motivaatio oli tuhottu paniikkireaktiolla.