Ensin näkyy tiukkailmeinen vartija konepistooleineen. Hän ei hymyile. Sitten näkyy lasin taakse sijoitettu taulu. Taulun nainen hymyilee. Tai… ainakin melkein. Ilmeen voisi kuitenkin tulkita myös surumielisyydeksi. Hillityksi suruksi jostakin menetetystä. Tai, voisiko ilme kuvastaa tyytyväisyyttä jonkin tavoitteen saavuttamisesta? En osaa päättää, mutta en soimaa siitä itseäni. Eivät ole osanneet lukuisat oppineemmatkaan, jotka ovat vuosisatojen ajan arvuutelleet ilmettä.
”Syvällisen tuloksen saavuttaminen edellyttää mallin tuntemista, koska kuvattavan kohteen ilmeiden ja eleiden kautta voi ilmentää sielun liikkeitä.” Leonardo da Vincin Mona Lisa ei ole vain maalaus naisesta, se on syvällinen tutkielma mielen liikkeistä, sielun tuntemattomista syövereistä.
Mona Lisa lienee maailman tunnetuin öljyvärimaalaus. Leonardo rupesi maalaamaan taulua 1503 ja sai sen valmiiksi neljä vuotta myöhemmin. Mallina lienee ollut Lisa Gherardini –niminen nainen. Kerran taulu on varastettu, kerran sen päälle on heitetty happoa. Siksi konepistoolimies, siksi panssarilasisuoja. Arvoituksellisen hymyn halutaan säilyvän myös tulevien sukupolvien arvailtavana.
Leonardo da Vinci oli nero. Kiinnostunut kaikesta. Äärimmäisen pedantti ja perusteellinen. Ja hän oli taiteilija! Hän tutki ihmisten ja eläinten anatomiaa. Laski, kuinka useaa lihasta ihminen käyttää puhuessaan, miten silmän verkkokalvo toimii, miten verisuonet ja hermot kulkevat ihmisen kehossa. Tätä perusteellista tietämystä hän tarvitsi voidakseen ”ilmentää sielun liikkeitä”. Ja kun ilmentämisen aika tuli, moni työ viivästyi ja viivästyi ja jäi lopulta kesken. Eikä hän välttämättä ollut hyvillään, jos työn tilaaja ja maksaja hieman hoputti. ”Ylevän kyvyn omaavat saavat usein enemmän aikaan silloin, kun työskentelevät vähemmän, sillä he luovat mielessään aiheen muokaten ideansa täydellisiksi, minkä jälkeen he ilmaisevat ne käsillään ja kuvaavat sen, minkä äly on jo luonut.”
Leonardo oli taiteilija ja tiedemies. Filosofina häntä ei ole pidetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän olisi ulottanut pohdiskelujaan pienistä, eliöiden toimintaan vaikuttavista yksityiskohdista myös maailman kokonaisuutta ja ihmisen pohjimmaista olemusta koskeviin asioihin. Monista muista ajattelijoista Leonardo kuitenkin erosi siinä, että hän korosti kokemusta ja suorastaan halveksi aikaisempia auktoriteetteja – tai ainakin niitä, jotka vetosivat auktoriteetteihin. ”Se, joka väitellessään viittaa auktoriteetteihin, ei käytä niinkään järkeään kuin muistiaan. Hyvä sivistys perustuu hyvään luonteeseen ja koska syytä on kiitettävä enemmän kuin seurausta, ylistän mieluummin hyvää luonnetta ilman sivistystä kuin hyvää sivistystä ilman kunnollista luonteenlaatua.”
Tutkipa Leonardon toimintaa maalarina, kuvanveistäjänä, lentokoneen kehittelijänä, luonnontutkijana tai anatomina, kaikessa tulee esiin hänen syvällisyytensä ja perusteellisuutensa. Hän halusi päästä pinnan alle, asioiden ytimeen, sieluun. Kaiken toiminnan perustana oli analyysi. Se vaati aikaa, se vaati työtä, se vaati kärsivällisyyttä. Mutta se on ainoa tie, joka johtaa oikeaan tietoon, sillä ”viisaus on kokemuksen tytär”.
Hymy tulee jostakin syvältä. On helppo uskoa, että se ilmentää sielun liikkeitä. Mitä nämä liikkeet ovat, sitä ulkopuolinen ei pysty sanomaan. Eikä tarvitsekaan. Voimakas vaikuttuminen saa vakuuttuneeksi hymyn aitoudesta. Sitä hymyä kannattaa suojella.