Pietarin tietä avaamassa

Olen  talven taittuessa kesäksi kuullut useammasta suusta hehkutusta Venäjän markkinoiden potentiaalista. Tästä ovat puhuneet herrat pehmoisia niin Kymenlaaksossa kuin muuallakin valtakunnassa, ja onpa hallituksemme tehnyt Venäjä-ohjelmankin. Pietarista tulleet liikemiehet ovat puhuneet aidosta kiinnostuksesta – eivät ainoastaan meitä yhdistävästä rautatiestä, vaan myös kaupankäynnistä. Tai ainakin kaupankäynnin mahdollisuudesta.

Pietarilaiset liikemiehet vaan ovat aina Kouvolaan tupsahdettuaan ihmetelleet kuin yhdestä suusta: “Mikä tämä kaupunki on, jossa ei näy ihmisiä? Missä he kaikki ovat?” Ja kun vauhtiin ovat päässeet ja kielenkannat on saatu kerkeäksi, on käynyt ilmi, ettei puoli Pietaria ole kuullutkaan Kouvolasta. Kyllä he tuntevat Lappeenrannan, Imatran ja Kotkan, mutta Kouvola on jäänyt vieraaksi. Mielellään he kyllä liikkuvat Kouvolassa ja kertovat, että ovat kiinnostuneita yhteistyöstä suomalaisten yritysten kanssa, kunhan vain yhteistyö tehdään helpoksi.

Mutta miten saattaa “liike-elämän piirien tietoon Pietarissa ja Leningradin oblastissa” – kuten mainiossa suomenkielisen neuvostojournalismin klassikossa Punalipussa hapuilevia ensiaskeleitaan ottanut neuvostoreklaami kertoi – Kouvola ja kouvolalaiset yritykset, tai laajemmin katsottuna suomalaiset yritykset. Muutama lehti-ilmoitus hukkuu Venäjän mediavilinään, joka on nykyisin toista kuin Punalipun liehuessa. Hienot mainokset, neliväripainatus ja omakehu eivät erotu muiden omakehusta mitenkään, vaikka brosyyri olisi kuinka hieno tahansa. Vilinään hukkuvat nekin, varsinkin jos lähettäjä ei ole tuttu.

Jos unohdetaan hienot suunnitelmat, ohjelmat ja brosyyrit, ja tartutaan siihen mitä meillä on,

niin eliittimajoitusta ja kullattuja hanojakin venäläisillä on yllin kyllin. Eivät he niitä tule täältä hakemaan, vaikka ovatkin laatutietoisia kuluttajia. Venäläiset tulevat hakemaan suomalaista kumppania ja ystävää, itämaiden liikemiehiä kuin ovat. Venäläiset ovat nimittäin kovia kauppamiehiä, jotka arvostavat ennen kaikkea hyviä ja toimivia henkilösuhteita – luottamusta. Ja venäläiset pitävät suomalaisista, ainakin jos verrataan kiinalaisiin, puolalaisiin tai muihin entisen Suur-Venäjän vähemmistökansoihin.

Suomalaisuudella ja suomalaisilla tuotteilla on vieläkin Venäjällä prestiisituotteen imago. Ja suomalaiset tunnetaan “melkein omina” suomalaisina, ja suomalaisen stereotyyppi Venäjällä on huomattavasti lempeämpi, kuin venäläisen stereotyyppi Suomessa. Kovien kauppamiesten on siitä helppo jatkaa, kunhan vain päästään samaan pöytään istumaan.

Pari kullattua hanaa hienossa torpassa ei tietysti tee haittaa, mutta luottamus syntyy vasta kalaretkellä, ei neuvottelupöydässä, kun oikeat ihmiset ovat asialla. Ihmiset, jotka ymmärtävät kestiystävyyden arvon.

Pienestä kiinni

Venäjän-porttien avaaminen ei ole kiinni rautatiestä, ei mainoksista, ei luksuksesta, vaan ymmärryksestä ja pienestä kunnioituksesta. Kalaretkistä, luottamuksen rakentamisesta ja pyhästä kestiystävyydestä. Tässä taloustilanteessa yrityksillä vaan ei ole mahdollisuuksia pyhään kestiystävyyteen, kun kuivuva kassavirta tarvitaan jokapäiväisen toiminnan pyörittämiseen.

Rahasta tämä ei ole kiinni, vaan pienestä tyrkkäämisestä. Julkisella vallalla, kun kerran halua on, pitää olla tahtoakin avata portti Pietariin.

Kouvola, älä nuku onnesi ohi. Onni on muutaman tunnin junamatkan päässä. Halua molemmilla osapuolilla on, tarvitaan vain käytännön toimenpiteitä.

Uskon, että parilla suomalais-venäläisellä “kalaretkellä” saadaan rakennettua enemmän suomalais-venäläisiä kauppasuhteita, kuin kymmenellä selvityksellä. Nyt siihen tarvitaan vain vähän apua.

Tagged as: Kansainvälistyminen, kestiystävyys, Venäjä