Lueskelin ohjelmistotalo Logican asiakaslehteä 109 ja huomioni kiinnittyi artikkeliin luovista aloista. Sen on kirjoittanut yrityksen Global Innovation Manager G.B.S. Bindra, ilmeisesti oman työnsä innoittamana. Näkökulma oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä jäin pohtimaan tämän hetkistä lamaa ja tämän kirjoituksen päähenkilöiden, innovaattoreiden välistä suhdetta.
Bindra maalailee, kuinka talous on siirtynyt aineellisten tavaroiden tuottamisesta ideoiden tuottamiseen. Hän vertaa ideoita viruksiin: ne tarttuvat ja leviävät väestön keskuudessa lähes yhdessä yössä. ”Ja kun idea, vaikkapa tietokoneohjelma, on kehitetty, sen tuotanto- ja jakelukustannukset ovat lähes olemattomat ja tuotantopotentiaali valtava”.
Bindra tarkastelee lukuja ja toteaa, että arvokkaimmat yhtiöt ovat Microsoft, jossa on 90.000 työntekijää ja markkina-arvo 150 miljardia euroa (onkohan huomenna vielä?). Toisaalta hän ottaa vertailuun McDonaldsin 400.000 työntekijää ja arvo VAIN 50 miljardia euroa. US Steel teräsyhtiön arvo on alle 14 miljardia euroa, mutta suhteutettuna luovuuden kehdon Googlen arvoon sen tulisi olla 43 miljardia! Tämä luovuus-johtaja rinnastaa artikkelissaan luovuuden, Internetin ja viihteen. Luvut ovat käsittämättömiä, mutta niin on tämä logiikkakin. Siis luovuuden varaan luotu keinotekoinen yrityksen arvo ei voi olla enempää, kuin tuulen mukana saapunut läjä rahaa. Seuraava puuska vie sen mennessään, eikä jäljellä ole mitään.
Bindra luettelee vielä muitakin asioita kirjoituksessaan, kuten valtasuhteiden siirtymisen suuryrityksiltä alemmas kuluttajille, jotka voivat helposti äänestää näppäimillään ja siirtyä toisen palveluntarjoajan hemmoteltavaksi ja katsella elokuvansa vaikka ilmaiseksi joidenkin mainosten kylkiäisenä. Luovuus tarjoaa nähdäkseni myös uusia tapoja kiertää velvollisuudet ja voimme tehdä mitä haluamme. Eläköön vapaus, veljeys, tasa-arvo ja luovuus, päättää Bindra kirjoituksensa.
En voi välttyä siltä ajatukselta, että elämme jatkuvasti todellisessa kuplassa, jonka puhkeaminen ajoittain on väistämätön. Ja sitten luovuus luo taas hetkessä virtuaalisen hyvänolon tunteen ja olemme pian nousukiidossa kuin komeetta. Komeetassakin on huntu, jota on kiva katsella, mutta siitä ei saa kiinni. Uskonkin, että pian olemme taas menossa aivan päätöntä vauhtia kohti seuraavaa paljastusta jostain olemattomasta vipurahastojen ketjusta, joka kaataa taas koko illuusioiden korttitalon.
En ole mikään vanhan ajan teollisuuden puolestapuhuja, pikemminkin päinvastoin. Monet luutuneet asenteet liittojen ja edunvalvontalaitosten kesken on aika heittää menemään ja pohtia kansallisia sekä globaaleja etuja yhdessä asioita uudistaen. Näissä perinteisissä, kiinteissä tuotteissa näkyy kuitenkin tehty työ konkreettisena. Ja kun se suunnitellaan ja tehdään kunnolla, voidaan tuotetta käyttää jopa sukupolvelta toiselle. Se on siis helpompi sijoittaa mielessään tähän talouden ketjuun. Tuotteen tekemisestä maksettu palkka ei ole mennyt turhuuteen.
Monesti kuitenkin ”luovuus” tarkoittaa täysin tuottamatonta huuhaata. On virhe tuudittautua sen varaan, että innovaatio toisensa perään leviää viruksen lailla ja pelastaa kaiken. Jos kukin tietokone kuluttaa virtaa vain kohtuullisesti, ei ehkä kasvihuoneilmiö ole täysin laitettavissa sen kautta Internetin piikkiin, mutta mitä tuottavat koneiden ääressä istuvat, ei-innovaatioita tuottavat töllöttäjät? Eivät sitten yhtään mitään. Ovathan ne karjaa niille, jotka rakentavat pyramidiketjuihin perustuvia mainoskirjeitä ja pommittavat ihmisiä osallistumaan Nigeriassa olevan kulta-aarteen noutamiseen. Pitäisi vain heittää hieman vakuusrahoja jonnekin ja niin olet mukana jaossa. Tai monenlaisen joutavan roskan (lue luovuuden) vaikutus maailman hyvinvointiin? Onhan siellä takana melkoiset organisaatiot niitä tekemässä ja jokaiselle maksetaan palkkaa tehdystä työstä. Mutta suurin osa luodusta netti- ja tv-viihteestä on kertakäyttötavaraa ja joutaa täyttämään tietojärjestelmien loputonta muistiavaruutta kertakatsomisen jälkeen.
Ei tämä hömpän tuottaminen rakenna tätä maapalloa yhtään paremmaksi. Pohdin tässä silmieni edessä vilistävää, iloitsevaa kansaa, joka vain viihtyy. Ja hakee ilmaista rahaa jostain. Onko kyseessä suunnaton huijaus, jolla meidät pidetään tyytyväisenä?
En ole myöskään mikään viihteen vastustaja, vaan nautin itsekin hyvästä huumorista, usein elokuvasta tai ehkä mieluiten todellisesta urheilukilpailusta. Teatterit, kuorot ja monet muut tahot tekevät hyvää työtä ihmisten viihdyttämiseksi. Mutta huomaatteko mikä niissä on ero edelliseen? Ne ovat paikallisia, todellisia ja usein jopa vapaaehtoisvoimin tehtyjä tekijöidensä ja kuuntelijoiden mielihyvän kehittäjiä. Kun laitamme koko jutun virtuaalisuuden varaan hämärtyy paitsi todellisuudentaju, syntyy myös uusia keinotekoisia talouskuplia puhkottavaksi.
Jonkun yrityksen arvo nousee aivan tajuttomaksi ja kun siitä ei enää huomenna pidetä, on sen arvo nolla. Missä oli se oikea, todellinen palkka ja tulos? Ehkä se on muutaman pyramidin huipulla majailleen taskuissa, mutta ei hyödyttämässä maailman tasaista eteenpäinmenoa. Ruokimme siis vaarallisia rakenteita ja jopa intoilemme niiden menestyksestä.
Tuotannonohjaamisen tai prosessien mittaamisen tarkoitettu ohjelma on myös luovuutta, mutta siinä on takana todellisen rakenteen, toiminnan kehittämiseen tarkoitetut työkalut, joskin niilläkin projekteilla on yleensä tapana luoda tukuttain turhaa toimintaa. Kun prosessien omistajat eivät tunne oleellisia, toimintaan syvällisesti vaikuttavia rakenteita, hankitaan usein aivan turhia ominaisuuksia ohjelmistoihin ja lopulta ne haudataan hiljaisesti. Mutta tässä ei ole kyse luovuuden puutteesta, vaan ajan vähyydestä. Ei ehditä porukalla pohtia omaa toimintaa ja usein ei myöskään käsitetä mitä ollaan hankkimassa. Ja kyllä kehitys kehittyy, sanotaan. Virheistä sitä oppii.
Mitä tässä yritän sanoa, että jos me kuluttajat olemme kerran päättäjiä ja valtarakenteet eivät mielestämme meitä kyykytä; älkäämme sitten menkö halpaan tukemalla tyhjänpäiväisyyksiä. Todellisen toiminnan tukeminen ostamalla vaikka pääsylippu luo ympärille oikeaa todellisuutta ja vaurautta. Ei ole olemassa ilmaista luovuutta, eikä sitä ole myöskään saatavilla Internetistä. Valtavien hömppä-tuottajien sijaan voisimme pohtia luovuuttamme käyttäen miten saamme markkinoitua kaikille oikeaa ajattelua kestävästä kehityksestä.
Kunpa joku korjaisi jossain pölynimurin, ettei tarvitsi heittää vuoden vanhaa konetta roskiin. Olisipa jossain palvelu, joka siirtää puhelimen muistissa olevat osoitetiedot seuraavaan puhelimeen. Miksi kirjoittimen värikasetti maksaa enemmän kuin uusi kirjoitin? Näissäkin asioissa voi käyttää luovuutta.
Marx oli oikeassa; kerran työntekijä omistaa pääoman. Me olemme kuluttajina niitä työntekijöitä ja meillä on pääoma eli aivot, joita osaamme käyttää. Ehkä.
{ 1 kommentti… read it below or kirjoita kommentti }
Mainio kirjoitus, jonka pääkohdista olen samaa mieltä.
Olen kuullut samaisen GBS Bindran esityksen innovaatioista ja siitä, kuinka avoimet innovaatiot siirtyvät laboratorioista maailmalle, kuinka innovaatiot tukevat toisiaan ja yhteiset innovaatiot nopeuttavat innovaatioprosessia.
Olen Bindrankin kanssa samaa mieltä – innovaatiot on vain saatava tuottamaan kestävästi. Siinä onkin haastetta meille kaikille, niin aikamme muotisana kuin haaste onkin. Ehkä voimme ryhtyä innovaatioiden haastemiehiksi?