Tammikuun alussa kolisee rauta, taljat vinkuu, hiki virtaa ja musiikki pauhaa. Kuntosalissa on tiivis tunnelma, banjot soi, väkeä kuin latotansseissa, ujoimmat ovenpielessä odottamassa vuoroaan… Vision voima on taas kerran mahtinsa näyttänyt. Nousee… Nousee!
Alkaa helmikuu… Musiikki pauhaa edelleen, nyt sekaan mahtuu jo oikein hyvin. Ei sen takia, että pumppaajat ja steppaajat olisivat niin kovin sutjakoituneet, vaan sen takia, että väki on alkanut vähitellen huveta.
Päästään maaliskuuhun… Kuntosalissa pauhaa musiikki.
Hieno alku meillä oli, laitteet ja kaikki. Haluakin oli muuttua, mutta kun se kuva siellä salin peiliseinässä ei millään halunnut ruveta muuttumaan mainoksen kuvan kaltaiseksi. Tuskaa ei paljoa lievitä sekään tieto, että aika paljon me ihmiset joudumme näistä hankkeiden aloituksista kaiken kukkuraksi vielä maksamaankin. Jos vähän järkeilee, niin eikö loppujen lopuksi kannattasi maksaa vasta niiden loppuunsaattamisesta.
Meillä ihmisillä on lähes rajattomasti toiveita, unelmia ja haaveita. Me kaipaamme mainetta ja kunniaa, rahaa, viihtyvyyttä, hyvää oloa ja jaksamista. Kaikki ihmisyhteisöt peräävänkuuluttavat vastuunkantajia, vastuunjakajia, henkilöstön oma-aloitteisuutta, innostusta, työmotiivia. Menestykseen kurkottavat yritykset kaipaavat myyvempää imagoa. Maat ja seutukunnat puoleensavetävämpää brändiä…
Nämä unelmat pistävät meidät liikkeelle, kerta toisensa jälkeen. Ja mitä kirkkaampi sielumme peilissä kimalteleva kuva paremmasta on, sitä varmemmin alkaa myös tapahtua. Ja railakkaasti usein alkaakin, mutta jatkuuko alkua pitemmälle? Brändi kun ei ilotulittamalla rakennu.
Pyrkimys helppouteen, alati esiin tunkeva mukavuudenhalumme ohjaa tekemisiämme. Hierojalle mennään, kun omatoiminen venyttely tai lihasten kuntouttaminen on niin raskasta puuhaa. Särkylääkkeet ovat vaivattomampi keino nujertaa kipu kuin säryn syyn esiin kaivaminen ja omat aktiiviset toimenpiteet sen taltuttamiseksi. Alkoholi ja huumeet ovat nopeampi keino rentoutua kuin hyvänolon tavoittelu esimerkiksi fyysisen harjoittelun ja vaivannäön kautta. Tällaisia me ihmiset olemme, yritämme oikaista aina kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus. Ja varsin usein päädymme umpikujaan.
Jotkut kuitenkin löytävät tien perille ja onnistuvat hankkeissaan. Miksi? Jostain senkin täytyy johtua. Kun analysoi tarkemmin menestystarinoita, ideoita, jotka on onnistuneesti toteutettu, löytää lähes jokaisen taustalta hyvin selkeän ja yksinkertaisen peruskaavan; oikein asetetun tavoitteen, hyvän suunnitelman, oikeat menetelmät, sitoutumisen ja seurannan.
Onnistuneesti loppuunsaatetuissa hankkeissa noissa kaikissa peruselementissä on onnistuttu. Epäonnistuneisiin sen sijaan on riittänyt yhdenkin lenkin pettäminen. Juuri tämä tekee asiasta niin haasteellisen.
Hankkeiden epäonnistumisissa on lähes aina kyse heikosta johtamisesta; itsensä ja toisten. Ja nimenomaan juuri tässä järjestyksessä. Ilman sitkeää ja periksiantamatonta itsensä johtamista me palaamme aina takaisin rutiineihimme, vaikka kuinka juhlallisesti olisimme muuta vannoneet. Kunpa itsensä johtamiseen saisi siirrettyä edes rahtusen siitä sitkeyden määrästä, minkä olemme valmiit käyttämään kaverin ja systeemin muuttamiseen.
Ei nyt kuitenkaan tehdä epäonnistumisesta liian houkuttelevaa. On asennoiduttava onnistumaan. Kaikkia onnistumisen peruselementtejä on kyllä riittävästi tarjolla, kyse on niiden yhteen liittämisestä. Ideoista ei ole puutetta, ihmisen mielikuvitus on ehtymätön luonnonvara. Hyviä suunnitelmiakin pystymme tuottamaan. Menetelmämmekin tehdä ja mitata asioita ovat maailman huippua. Ja sitoutumisessakin onnistutaan, kun löydämme riittävän hyvän syyn toteuttaa unelmamme.
Löydämme esimerkkejä onnistuneista hankkeista aivan omasta ympäristöstämme. Suomessa on satoja tuhansia omakotitaloja, jotka on rakennettu ”Jouluksi uuteen kotiin”-unelman siivittämänä. Ne hankkeet on saatettu kunnialla loppuun, koska niiden toteuttajille on ollut riittävä syy saattaa ne loppuun. He eivät ole lähteneet tavoittelemaan helppoutta. He ovat haaveilleet, suunnitelleet, sitoutuneet, pistäneet itsensä likoon ja hoitaneet homman.
Ja kun Joulu on vietetty kotona, niin tammikuun alussa päästäänkin taas salille. Tällä kertaa toivottavasti kuitenkin uusin eväin, vähän pitkäjänteisemmin.
Julkaistu Kouvolan Sanomissa 7.2.09