Vaihe 6: Arvotkin kuntoon yrityksessäsi

kirjoittanut: Ilkka Mäkijärvi pvm: lauantai, 13.9.2008

Arvot

Arvot on huomioitava tärkeänä ohjaavana tekijänä kun viestiä jalkautetaan henkilöstölle. Ei ole aivan samantekevää millä periaatteella toimimme eikä rahan teko ole ainoa ohjaava tekijä yrityksessä. Pidemmän päälle on parempi pohtia arvojen lista hyvinkin tarkkaan ja koettaa kiteyttää ne mahdollisimman tiiviiksi. Vastoin yleistä oletusta suomalaisyrityksissä arvoja pohditaan laajasti. Arvoja ei kuitenkaan mainosteta maailmalla, vaan ne on tarkoitettu sisäiseen käyttöön. Joskus yritykset hyödyntävät arvoja markkinoinnissaan ja rekrytoidessaan uusia työntekijöitä.

Työntekijät eivät jaksa opetella pitkää litaniaa erilaisia arvoja eivätkä he varsinkaan ymmärrä niiden liittyvän päivittäiseen toimintaansa. Arvoista on kirjoitettu monenlaisia teoksia, joten en halua puuttua tähän aiheeseen kovin yksityiskohtaisesti. Olen ollut mukana muutamassa arvojen-laadintaprosessissa, joten tunnen asian tärkeyden ja myös sen vaikeuden. Laadinta vaati pohtimista ja valintoja. On helppo kopioida arvot jostain, muutella niitä hieman ja lähteä liikkeelle. Silloin arvokeskustelu jää helposti taka-alalle, eikä tehtyyn listaan usko itsekään.

Varmaankin paras tapa on pohtia asiakkaiden merkitystä yritykselle; vaikkapa siihen liittyvää kaupankäyntiä ja laskutusta. Mitä asioita haluamme korostaa toiminnassamme? Samoin asiakkaamme mieliksi voisi olla mukavaa tehdä vaikka mitä tuotetta, mutta olemme varmaankin pakotettuja rajoittamaan toimintamme joihinkin hallittaviin rajoihin? Olemmeko silloin “kaikessa mukana” vai “asiakaslähtöisten tuotteiden” kannalla?  Tällä tavalla edeten nousee muutama pääteema esiin ja keskustelukierroksia käymällä lista kiteytyy vähitellen.

Vaikeampaa on lopulta saada ihmiset rinnastamaan oma päivittäinen tehtävänsä valittuihin arvoihin, mutta eräs tapa on strategiaa laatiessa aina pitää arvot otsikoissa mukana. Sen jälkeen ne otetaan mukaan myös tehtäväkeskusteluihin ja lopulta toimenkuviin. Näin ne iskostuvat käytännöksi ja tavaksi toimia. Viestintä on oltava määrätietoista ja suunniteltua tukien arvojen mukaisesti asioiden esittämistä.

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: