Akseli katseli suota. Vaivaismännynturreja, kanervanvarpuja, kesän jälkeen kuolleita ja lakoon kallistuneita heinänkorsia. Suon takana maa alkoi kohota ja sen myötä kasvusto vaihtui vähitellen jykevämmäksi puustoksi, maankuoren alta pisti siellä täällä esiin kallionnokka. Vähän kauempana metsä oli jo sellaista, että sieltä saisi rakennuspuita.
Vihmoi räntää. Sitä kerääntyi lakin lipalle ja tippui siitä sitten vesipisaroina nenälle, leualle ja edelleen jo läpimärän sarkatakin rintamukselle. Mutta se suo. Siitä sitä joskus korjattaisiin kultaista viljaa.
Kunhan joku ensin sen ojittaisi ja raivaisi pelloksi!
Ajatteliko sodasta juuri rauhantöihin kotiutettu Akseli noin: ”Kunhan joku ensin…” Ei tainnut olla varaa. Ei tainnut tulla edes mieleen. Kas, kun ei ollut mistään oppinut sellaista mallia, että kyllä minä sitten, kun joku ensin. Ensin Akseli teroitti sodan aikana ruosteeseen päässeen lapion. Teki siihen sitten uuden varren, sellaisia kun ei saanut kaupasta valmiina. Iski lapion suohon. Uudestaan ja uudestaan. Loputtomiin. Muutaman hallakesän jälkeen siitä sitten saatiin viljaakin. Akselin ja muiden ensintekevien mukana pohjilleen sortunut maa kampesi itsensä pystyyn ja vaurauteen.
Meidän aikamme ihmiset pystyvät uskomattomiin suorituksiin kaikilla mahdollisilla elämän alueilla, kunhan joku ensin… Kyllähän me mielellämme tämän urakan hoidamme, kunhan työnantaja ensin latoo euroja pöytään, kyllä jonot sairaaloista loppuvat, kunhan ensin annetaan lisää rahaa, kyllähän minä harjoittelisin vaikka kultamitalistiksi, kunhan ensin järjestettäisiin kunnolliset harjoituspaikat, minä opiskelisin vaikka tohtoriksi asti, kunhan opintotukea maksettaisiin riittävästi, syön aamupuuron, jos pääsen katsomaan Harry Potteria…
Miksi minä olenkin syntynyt näin tyhmään maahan? Kun ne eivät ymmärrä, että koko maailma olisi edessä avoimena, kunhan ne vain ensin… Mistä kaivettaisiin esiin se vähäinen järki, jota tarvittaisiin asian saattamiseksi kuntoon? Ensintekeville näyttäisi olevan kysyntää. Löytyisikö tästä ratkaisu meidän työttömyysongelmaamme? Varmaan, kunhan joku vain ensin…
Näen jo edessä auvoisen tulevaisuuden. Enää ei tarvita pitkiä hallitusneuvotteluita, ei työehtosopimusneuvotteluita, ei ole työttömyyttä, ei vapaa-ajanongelmia, kun se, jolle asioiden kuntoonsaattaminen kaiken järjen mukaan kuuluu, on ensin asiansa hoitanut.
Yhdessä asiassa – toivon – voitaisiin tehdä poikkeus. Älkää panko kaikkia yritysten asioita ensin kuntoon. Minulta yritysvalmentajana loppuisivat silloin työt.