En minä enää ihmettele – jos nyt koskaan olen ihmetellytkään – miksi Mooses suhtautui niin nuivasti siihen, kun Jumala antoi hänelle tehtäväksi johdattaa Israelin kansan luvattuun maahan.”Minulla on hidas puhe ja kankea kieli…”
Saattoi ollakin, mutta kyllä todellinen syy oli siinä, että hoksaavaisena miehenä Mooses ymmärsi, että Israelin kansan tapaisen populaation johtaminen on aika mahdoton tehtävä. Siinä saa olla niin vakkana kuin kantenakin, kun kaikkensa yrittää ja varmasti ei kiitoksen sanaa kuule.
Tunnen syvää sympatiaa Moosesta kohtaan siinäkin tilanteessa, kun hän rusikoi suurella vaivalla aikaansaadut laintaulut sepeliksi. On minunkin kännykkäni tielle joskus osunut seinä seurauksin, että heti Jumalasta seuraava Nokia on taas rikastunut muutaman euron, kun kauppa on käynyt.
Vaan jos Mooses olisi minun puoleeni kääntynyt ja neuvoa kysynyt, niin olisin ainakin yrittänyt auttaa. Olisin sanonut, että jos sinä tämmöistä sakkia rupeat vetämään ja kantamaan, niin sitten saat kyllä kantaa niin, että takapuoli Siinain hiekkaan vakoa kyntää ja koko ajan hyppii lisää juutalaisia harteille.
Siinä Mooses tietenkin vaikeroimaan, että mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä, kun komentaa Jumala ja komentaa konsultti ja aivan eri suuntiin ja faaraon porukka on käymässä kimppuun ja velimies Aaronkin veti lärvit juuri silloin, kun sen apua olisi eniten tarvinnut. Minä siihen toisen valitun kansan johtajaa Paasikiveä siteeraten, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Eli, kun tosiasia on, että sinä et yksin ehdi tehdä kaikkia tehtäviä asioita, niin älä edes yritä. Delegoi!
Siitä Mooses innostuu tekemään listaa kaikista niistä töistä, joita hän rupeaa delegoimaan alaisilleen. Hetken on taas kaveruus ja toimeksiantosopimus koetuksella, kun minä tuppaan väliin sanomaan, että eihän tästä näin mitään tule. Että jos sinä delegoit tehtäviä, kuten 5000 arokanan metsästämisen lounaaksi tai 500 lingon valmistamisen puolustautumisvälineiksi, niin siinähän saat sitten olla koko ajan valvomassa, miten tehtävät hoidetaan ja jos niitä ei jostakin syystä pystytäkään hoitamaan juuri sinun määräämälläsi tavalla, niin kohta ollaan kysymässä neuvoa, että miten sitten.
Jonkin aikaa Mooses on koko elämänsä ajan maattomana olleeksi mieheksi harvinaisen maansamyyneen näköinen. Ei ole helppoa vaeltaa kohti maata, vaikka se olisi kuinka luvattu. {quotes}Vaan kun siinä vähän aikaa keskustellaan, niin johan asia rupeaa valkenemaan. ”Älä delegoi tehtäviä, delegoi vastuuta!”{/quotes}
”Kun arokanojen metsästämisen sijasta annat jollekin päälliköllesi vastuun kansan elintarvikehuollosta ja toiselle päällikölle aseitten valmistamisen sijasta vastuun kansan turvallisuudesta, niin pääset itse paljon vähemmällä huolehtimisella. Samalla sitoudutat heidät aivan eri tavalla tehtäviinsä. Jos se, jonka vastuulla on huolehtia kansan ravitsemisesta, ei jostakin syystä saakaan metsästettyä tarpeeksi arokanoja, hän hankkii vastaavasti jotakin muuta ruokaa, kaloja, antilooppeja, kyyhkysiä tai vaikkapa lokkeja, jos ei muuta heru. Tämän hän tekee vaivaamatta sinua asialla mitenkään, koska hän on saanut vastuulleen elintarvikehuollon ja haluaa olla vastuun arvoinen.”
Kun sitten päällikkö puolestaan on aikansa vastuutaan pähkäillyt, hän huomaa, etteihän hänkään yksin voi koko elintarvikehuollosta vastata. Niinpä hän nimittää joukosta itselleen alipäälliköitä, joille hän delegoi edelleen vastuuta: ”Sinä vastaat siitä, että lihaa on tarpeeksi, sinä siitä, että tuoretta kalaa on kyllin, sinä siitä, että palanpainikkeeksi riittää viiniä ja katsokin, että siinä on tarpeeksi prosentteja…”
Siinä sitten ovat alipäälliköt joukkoineen kovan paikan edessä. Vastuu on kannettava, mutta toisaalta, onpa myös vapaus miettiä, miten se vastuu kannetaan. Jos riista loppuu, niin perustetaan kanitarhoja. Niissä sikiää lihaa. Ja jos viiniin ei saada tarpeeksi prosentteja, tiputetaan ruokaryypyiksi pontikkaa.
Ensin on vain ideoitava ja rakennettava pannu…
Eiköhän sekin tässä joukossa onnistu, kun vain tiedetään, mihin ollaan pyrkimässä.