“Se, joka ei isänmaan vaaran hetkellä suorita velvollisuuttaan sillä paikalla, johon hänet katsotaan sopivaksi, on rintamakarkuri.”
Nämä presidentti Kyösti Kallion sanat muuttivat pankinjohtaja Risto Rydin koko loppuelämän. Talvisota oli alkanut, pommit putoilivat Helsinkiin, Cajanderin hallitus oli lähes halvautunut. Presidentti Kallio marssi Suomen Pankkiin. Hän tunsi hyvin Risto Rydin jo vuosikymmenten takaa. Useamman kerran hän oli tarjonnut Rydille erilaisia tehtäviä valtion hallinnossa. Ryti oli johdonmukaisesti kieltäytynyt. Hän ei ollut poliittinen pyrkyri, hän piti työstään pankissa, miksi vaihtaa sitä johonkin sellaiseen, mikä ei kiinnostanut.
Nyt maalle piti kuitenkin saada hallitus, joka selviäisi Neuvostoliiton hyökkäyksestä ja veisi maan takaisin rauhaan. Ryti oli sopiva mies johtamaan tuota hallitusta. Hänellä ei ollut mitään rasitteita, häntä arvostettiin niin kotimaassa kuin maailmallakin. Hänellä ei ollut poliittisia vastustajia ja hänet tunnettiin älykkäänä visionäärinä, viileänä harkitsijana ja energisenä toimijana.
Risto Ryti ei ollut rintamakarkuri – hän suostui.
Diplomaattisella rintamalla Ryti joutui talvisodassa taiteilemaan Neuvostoliiton ja länsivaltojen välillä. Neuvostoliitto esitti kohtuuttomia rauhanehtoja, länsivallat – Englanti ja Ranska – tarjosivat apuaan. Enimmillään jopa 100 000 miestä. Apua olisi tarvittu, mutta ongelma oli siinä, että sen tuloon ei luotettu. Valtaosa länsivaltojen joukoista olisi todennäköisesti jäänyt Norjaan ja Ruotsiin ja vain rippeitä olisi riittänyt Suomeen. Ja nekin ehkä liian myöhään.
Hallitus päätti suostua rauhanneuvotteluihin. Moskovaan matkustivat Ryti, Paasikivi, Walden ja Voionmaa. Ensimmäisessä kokouksessa Ryti puhui Molotoville ja muille vastapuolen neuvottelijoille:
”Historia on antanut suurimman tunnustuksen niille valtiomiehille, jotka ovat osanneet käyttää valtaansa ja mahtiasemaansa kaukonäköisesti ja kohtuullisesti, mikä on ollut omiansa nopeasti lääkitsemään ehkä isketyt haavat ja aikaansaamaan kansojen onneksi kestävän olotilan, jonka lujana perustana on kaikkien tunnustama oikeudenmukaisuus.”
Oikeudenmukaisuus ei toteutunut. Maaliskuun 13. päivänä kello yksi yöllä Ryti joutui allekirjoittamaan katkeran rauhansopimuksen.
Risto Ryti ei päässyt vieläkään eroon valtionhallinnon tehtävistään. Hänet valittiin presidentiksi. Vain toista vuotta myöhemmin maa oli jälleen sodassa. Nyt ei oltu yksin. Mannerheimin tavoin Ryti suhtautui mahtavaan kanssasotijaan Saksaan viileän etäisesti. On kohtalon ivaa, että jälleen hän, humaani, englantilaista elämäntyyliä kunnioittava mies, joutui olosuhteiden pakosta tekemään sen sitovimman sopimuksen Saksan kanssa.
Kesäkuun 21. päivänä Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana Ryti matkusti puolustusministeri Waldenin kanssa päämajaan. Walden kertoi, että ase- ja ammusvarastot rupeavat olemaan tyhjiä. Edes kiväärin panoksia ei ole kuin lyhyeksi ajaksi. Muutamaa päivää myöhemmin Saksan ulkoministeri v. Ribbentrop saapui Suomeen neuvottelemaan Saksan lisäavusta. Lisäavun ehtona oli, että Suomi sitoutuisi pysymään Saksan rinnalla eikä pyrkisi erillisrauhaan.
Saksan vaatimus osoittautui lopulta ehdottomaksi, mutta saksalaisille riitti, että sen teki presidentti yksin. Niin ylipäällikkö Mannerheim kuin pääministeri Linkomieskin pitivät välttämättömänä sopimuksen tekemistä. Kesäkuun 26. päivä Hitlerille kirjoittamassaan henkilökohtaisessa kirjeessä Ryti antoi Saksan vaatiman lupauksen. Saksalaiset vastasivat nopeasti lähettämällä aseita, ammuksia ja viljaa. Saksan avun turvin suurhyökkäys saatiin pysäytetyksi.
Elokuun 1. päivänä Ryti luopui presidentin tehtävistä avatakseen tien rauhanneuvotteluille.
Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä, he heittävät häntä välillä taivaan ja maan - siksi kuin järjen valon häneltä vievät.
Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on, hän tänään pilvien ääriä kulkee, ja huomenna makaa maassa niin syvällä kuin koski, mi vuorten kuilussa kuohuu.
Kuka keinussa jumalien keinuu, ei hällä elon aika pitkä ole. Syyn, syyttömyyden hän huiput nähköön - sitten tulkohon tumma yö.
Eino Leino kirjoitti ihmisistä jumalien keinussa. Siinä keinussa ihminen on välillä ylhäällä, välillä alhaalla. Keinu vie häntä mennessään…
Risto Ryti oli mies, joka joutui jumalien keinuun. Hän ei koskaan tavoitellut poliittisia tehtäviä. Hän oli talousmies, joka piti työstään Suomen Pankissa. Hän oli myös diplomaatti, joka sai arvostusta Kansainliitossa. Hän halusi tehdä omaa työtään ja sen ohessa viljellä maata tilallaan Huittisissa. Kuitenkin hän velvollisuudentunnossaan otti vastaan pääministerin tehtävät maassa, joka lähes kaikkien ulkopuolisten mielestä lakkaisi olemasta muutaman viikon päästä. Sen jälkeen hän joutui presidentiksi ja presidenttinä hän joutui tekemään sopimuksen, jota ei missään tapauksessa olisi halunnut tehdä. Hänen toimintaansa ajoi syvä velvollisuudentunto.
Miten velvollisuus palkittiin? Risto Ryti pidätettiin syksyllä 1945 ja vuotta myöhemmin häntä syytettiin oikeudessa sotarikollisena. Oikeudessa Ryti esitti yli 100-sivuisen puolustuspuheensa, jossa hän totesi mm:
”Todellinen syyttäjä tässä asiassa ei ole Suomen valtiovalta, vaan erään vieraan maan hallitus. Todelliset vastaajat eivät ole ne henkilöt, jotka ovat täällä syytettyinä, vaan vastaajana on Suomen kansa. Ja todellinen tarkoitus tällä oikeudenkäynnillä ei ole syytettyjen teoillaan loukkaaman yleisen oikeustajunnan hyvittäminen tuomitsemalla heidät rangaistuksiin, vaan se, että suomalainen tuomioistuin päätöksellään julistaisi Suomen hyökkääjäksi sodassa ja väärämielisen teon jatkajaksi, jolloin vastapuoli osoittautuisi rauhaa rakastavaksi, vääryyttä kärsineeksi aiheettoman hyökkäyksen uhriksi. Jos näin käy, on johtopäätös siitä se, että riidan sattuessa väkevämpi aina on oikeassa, heikompi aina väärässä; että voima on myös oikeutta.”
Voima osoittautui tässäkin tapauksessa oikeudeksi. Ryti tuomittiin kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Valtaosa suomalaisista – lähes kaikki – olivat Rydin kanssa varmasti samaa mieltä. Mutta kauan kesti, ennen kuin asiasta voitiin avoimesti keskustella. Pari vuotta sitten Suomessa järjestettiin äänestys kaikkien aikojen suurimmasta suomalaisesta. Ei ollut varmaan yllätys, että suurimmaksi äänestettiin marsalkka Mannerheim. Yllättävää oli varmaan se, että kaikkien listojen ulkopuolelta toiseksi nousi presidentti Risto Ryti.
Jumalien keinuun joutunut voi palvella isänmaataan monella tavalla. Risto Ryti lopetti puolustuspuheensa:
”Olen aina koettanut voimieni ja parhaan ymmärrykseni mukaan pyyteettömästi palvella maatani ja toivon jossakin muodossa voivani tehdä sitä tulevaisuudessakin. Mutta isänmaan palveluksessa ei paikka ole ratkaiseva, vaan tahto. Se voi yhtä hyvin käydä päinsä vankilassa kuin presidentin linnassa.”