James Bondilla on legendaarinen ”Licence to kill” eli lupa tappaa. Suomen versio tästä lienee lupa valehdella, ”licence to lie”. Tämä lupa myönnetään kaikille vallan kahvaan päässeille päättäjille.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on käyttänyt ahkerasti tätä lupaansa. Hän antoi vaalilupauksen sairaanhoitajille 500 euron palkankorotuksesta, mutta kielsi jyrkästi kaikki vaalien jälkeen.
YLE:n toimittajat kaivoivat Kokoomuksen nettisivuilta esiin totuuden. Ei mennyt Jyrkiltä luu kurkkuun. Nyt väite oli, että en luvannut korotusta yhden kauden aikana. Näin varmaan olikin, mutta kyllä hän antoi ymmärtää asian hoituvan välittömästi.
Lopuksi Jyrki kehuskeli kokoomuslaisille, että mikään hallitus ei ole tehnyt näin paljon pienipalkkaisten ja tasapalkkaisuuden eteen. Eikä Jyrkiä tunnu edes hävettävän.
Kotkan oma poika puolustusministeri Jyri Häkämies oli hyvää vauhtia ottamassa omaa lupaansa esille Venäjä – jupakan yhteydessä. Lopulta hän tyytyi vain toteamaan, että häneen puheitaan on tulkittu väärin. Tarkoittiko väärintulkinta samaa kuin miehen sanaan uskominen?
Jari Isometsä antoi jo Lahden doping-skandaalin yhteydessä uuden käsitteen Lapin miehen sanalle. Onko Kotkan miehen sana yhtä painava?
Demaritkin ovat viimeaikoina oppositiossa havahtuneet huomaamaan, että yhteiskunnassamme on ongelmia ja vaativat hallitusta niistä tilille. Unohtaen täysin, että suurin osa nykyongelmista on heidän omien päätöstensä tulosta.
Oheiset tapahtumat eivät valitettavasti ole poikkeuksia vaan ehkä keihäänkärkiä. Valehtelu tuntuu olevan maan johdon tapa.
Sama touhu jatkuu myös maakuntapäättämisessä. Kuntiemme yhdistymistä katsastava selvitysmies Esko Riepula ei valehtele vaan puhuu totta, mutta vain niistä asioista, jotka ajavat hänen asiaansa. Riepula on itse todennut, että yhdistymisen ikävistä asioista ei kannata puhua. Ne sekoittavat vain ihmisten ajatuksia.
Teknisesti ottaen nuo kaikki eivät ehkä ole valehtelua. Mutta asia muuttuu heti valehteluksi, jos toimii tietoisesti toisin kun on antanut ymmärtää tai antaa ymmärtää asioiden olevan toisella tavalla kuin ne ovat.
Mielestäni täydellinen kelkkansa kääntäminen on myös valehtelua. Esimerkiksi Suvi-Anne Siimes vaihtoi vasemmistojohtajan mandaatin lääketeollisuuden puolestapuhujaksi, siis lähes äärikapitalistiksi. Hän antoi ymmärtää arvojensa olevan toisenlaisia kuin ne sitten olivat.
Kuinka väärin valehteleminen loppujen lopuksi on, jos koko maan johto tuntuu tekevän niin? Olisihan se hienoa puhua ihmisille kivoja ja lupailla kaikkea. Vai olisiko? Valehtelun uhriksi joutuminen ei ainakaan tunnu mukavalta.
Oikeassa elämässä valehtelusta voi joutua vastuuseen. Politiikkojen iho on niin parkkiintunut, että heitä ei vastuun ja oikeuksien perääminen kosketa, toisin kuin useimpia tavallisia ihmisiä.