Juoniminen vastaan itsenäisyys

kirjoittanut: Juha Vainio pvm: keskiviikko, 6.12.2017

”Tänään vietämme maamme itsenäisyyspäivää. Nuo tuolla ovat vihollisia.” 

Sinun ei välttämättä tarvitse olla vainoharhainen, jos sinusta joskus tuntuu siltä, että jossain päin joku juonii jotain pääsi menoksi. Niin juoniikin. Se kuuluu ihmiselämään.

Juonia on kuitenkin kahdenlaisia: toimivia ja toimimattomia.

”Kaukoviisaus on sitä, kun asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät”. Näin ymmärrettävästi ja osuvasti pohti Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen juonimisen syvintä olemusta. Konsta jatkaa: ”Tätä lajia on harvoille suotu. Jolla sitä on, pitäköön hyvänään. Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa: asia jää huvikseen tapahtumatta tai se tapahtuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää”.

Jotta juonesta voisi saada toimivan, on ymmärrettävä, että juonimiseen kuuluu aina kolme tahoa: juonen laatija, juonen toteuttaja sekä juonimisen kohde. Toimineissa juonissa kaikkien kolmen tahon, laatijan, toteuttajan ja kohteen intressit on onnistuttu sovittamaan yhteen. Pieleen menneissä taas intressien sovittamisesta ei ole paljoa perustettu. Joukot vaan liikkeelle kuuntelematta toisten toiveita, ymmärtämättä, että yksikin kunnon vastaanharaaja riittää tekemään tyhjäksi kymmenen haluttoman, käskystä eteenpäin puskevan työn.

Pieleen menneissä juonissa on unohtunut jotain muutakin. Jotain vielä tärkeämpää. Kohtalokkaimpia virheitä on ollut, jos juonen laatijat eivät ole ymmärtäneet, että jokaisella ihmisellä on voimakas tarve olla itsenäinen ja autonominen, tarve päästä vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Lisäksi meillä kaikilla on sisäänrakennettuna voimakas tahto kokea yhteenkuuluvuutta ja halu laittaa itsemme likoon sen yhteisön puolesta, johon tunnemme kuuluvamme.

Joskus käy niin, että näitä itsenäisyyttä arvostavia ja yhteenkuuluvuutta kokevia ihmisiä on koossa vähän suurempi joukko – kokonainen kansa – jolle tarjotaan jotain sellaista, mitä se ei koe tarvitsevansa. Näin tapahtui tasan seitsemänkymmentäkahdeksan vuotta sitten.

Juoni päämme menoksi oli tarkkaan punottu:

Elokuussa Neuvostoliitto ja Saksa solmivat Ribbentrop–sopimuksen, syyskuussa ne hyökkäävät Puolaan, Baltian maat painostetaan ensin luovuttamaan tukikohtia ja lopulta ne alistetaan kokonaan Neuvostoliiton valtaan. Marraskuun viimeisenä päivänä Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen itärajan – jokaista maahamme johtavaa tietä pitkin, Suomenlahdelta Jäämerelle.

Juonen mukaan koko Suomi oli miehitettävä nopeasti.

Suomussalmen Juntusrannassa rajan yli tulleen venäläisen 163. divisioonan osastot etenevät joulukuun 6. päivänä Suomussalmi-Kuusamo-tietä pohjoiseen. Alassalmella on vastassa pieni joukko suomalaisia kapteeni Pollarin johdolla. Kapteeni katsoo salmen toiselta puolelta muodostelmassa lähestyvää, miesmäärältään yli kymmenkertaista venäläisjoukkoa ja kääntyy miestensä puoleen:

”Tänään vietämme maamme itsenäisyyspäivää. Nuo tuolla ovat vihollisia. Me olemme täällä siksi, että tästä ei tulla läpi.”

Eikä tultu!

Juonen laatija ei ollut kuunnellut juonimisen kohdetta!

Kommentoi

Edellinen kirjoitus: