Rahalla innovaatioita vai innovaatioilla rahaa?

kirjoittanut: Juha Vainio pvm: keskiviikko, 26.9.2012

Tuskin millään muulla elämänalueella on viime vuosina tarvittu yhtä vähän innovaatiokykyä kuin kotoisessa innovaatiomaailmassamme, jossa innovaatio-sanaa on jo vuosikaupalla tarjottu pelastavaksi lääkkeeksi vaivaan kuin vaivaan.

Kunnon mantran tavoin tämäkin hokeminen on osoittanut voimansa. Valaistumisen kokeneet rahakirstujen vartijat ovat toinen toisensa perään heltyneet anteliaiksi ja julkisella rahalla on inno-alkuisia tai -loppuisia hautomoita ja -kutomoita nostatettu tienoot täyteen.

Lauluntekijä Mikko Perkoilan mainiota ”Intercity”-kappaletta mukaillen: ”Missä tässä se innovaatio on, se mulle näyttäkää, pelkäänpä vain pahoin, että näyttämättä jää”.

Tehdäänkö rahalla innovaatioita vai innovaatioilla rahaa?

Ettei vain ikiaikainen arabialainen totuus päde tässäkin: ennalta maksettu palkka lopettaa työnteon. Liian helpoissa oloissa on liian houkuttelevaa ruveta muka-innovoimaan; puhumaan hienoja, keksimään samat hankkeet ja seminaarit uudelleen ja uudelleen.

Kyllä hankerahavetoisella ”rahalla innovaatioita” -mallillakin rahaa tehdään, mutta käytännössä vain tukityöllistyvälle anti-innovaatiojämähtäneistölle itselleen. Heille, jotka keskusteluja, seminaareja ja hankkeita keksivät ja junailevat. Heidän innovaatiomaailmassaan on jo vuosia kannattanut loihtia pyörä esiin uudelleen ja uudelleen.

Ei vielä paljon menetettäisi, jos tämä ”käänteinen” toimintamalli säilyisikin vain harmittomien ihmisten harmittomana puuhasteluna. Aina on kuitenkin vaara, että joku kunnianhimoinen ihminen, jolla on riittävästi natsoja kauluksessa, rakastuu liikaa johonkin koko maailman valloittavaan tai ainakin pelastavaan kuningasideaan. Ja päättää toteuttaa unelmansa — toisten rahoilla.

Liian voimakkaan ihmisen liian voimakas usko ”oman” idean läpilyöntiin on johtanut yhtäällä jos toisaallakin siihen, että kaikki valta: asema-, arvo- ja jopa mielivalta on pistetty peliin yhden asian eteenpäin jyräämiseksi. Suurilla puheilla ja lupauksilla sekä asian edistämistä varten luodun koneiston avulla usko varmaan voittoon on vähitellen saatu tartutettua ympärillä oleviin hyväuskoisiin. Ja ennen kuin on huomattukaan, yhteisön yhteiset rahat ovat mukana riskipelissä.

Pahimmissa tapauksissa on päädytty rakentamaan valmiiksi asti kokonaisia tuotantolaitoksia, palkattu niihin henkilöstökin. Ilman jokaiseen oikeaan innovaatioprosessiin aivan oleellisesti kuuluvaa idean reittausta, kriittistä arviointia, jossa aivan ensi metreiltä alkaen raadollisesti selvitetään muun muassa, käykö tuote lainkaan kaupaksi.

Tälle mammuttitaudille ei oikein missään päin näy kehittyneen vastustuskykyä. Aivan läheltämmekin löytyy esimerkkejä julkisen rahan voimalla väkisin pystyyn kyhätystä ”yrittämisestä”, joka on menettänyt olemassaolon oikeutuksensa suurin piirtein saman tien, kun punaiset matot on kääritty ja torvisoitto vaiennut. Arki on koittanut ja on selvinnyt, että tuotteella ei tarpeesta huolimatta ollutkaan kysyntää. Toimettomina jököttävät putkipinnoite-, liimapalkki- ja kuitukangastehtaat seiskööt viimeisinä muistomerkkeinä näistä, hamaan loppuunsa asti väärin päin saatetuista innovaatioprosesseista.

Näyttää siltä, että sopivasti harhautuneina miljoonakin kärpästä voi olla väärässä. Ei tällä tyylillä kuntia saati kansakuntia pelasteta. Nyt tarvitaan palaamista innovaation alkulähteille; tekemään innovaatioilla rahaa, joka tarkoittaa todellisen, kaupallisesti hyödynnettävän kilpailuedun etsimistä ja löytämistä.

Oikeassa markkinataloudessa kilpailuedun selvittäminen hoituu mitä luonnollisimmalla tavalla omalla tulorahoituksella toimivissa yrityksissä. Niissä lähdetään liikkeelle pienestä ja kasvetaan suuremmaksi vasta, jos kauppa alkaa käydä. Ja, uskokaa pois, näitä oikein päin toimineita, ”autotallista maailmalle” — menestystarinoita löytyy lähempää kuin arvaammekaan.

Julkaistu Kouvolan Sanomissa 23.9.2012

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: