”Tänään vietämme maamme itsenäisyyspäivää. Nuo tuolla ovat vihollisia.”
Sinun ei välttämättä tarvitse olla vainoharhainen, jos sinusta joskus tuntuu siltä, että meneillään on salaliitto pääsi menoksi. Niin todennäköisesti onkin. Et välttämättä ole paatunut rikollinen ja lopullisesti helvetin tuliin tuomittu peto, vaikka välillä miettisitkin, miten naapurisi nujertaisit. Kaikenlainen juoniminen kuuluu ihmiselämään. Ihminen on sellainen. Se on strategiaa.
Strategioita on ainakin kahdenlaisia: hyviä ja huonoja.
”Kaukoviisaus on sitä, kun asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät.” Näin ymmärrettävästi ja osuvasti pohti Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen toimivan strategian syvintä olemusta.
Aivan samanlaiseen osuvuuteen eivät yllä nykyajan strategioidenlaatijat, vaikka veikeitä nämäkin pohtijat kieltämättä vauhtiin päästessään ovat, kuvaillessaan esimerkiksi oman kotikaupunkimme ”yleistä imagoa horisontaalisina tavoitteina”. Omassa entisessä työpaikassani pistettiin vajaa vuosikymmen sitten vieläkin paremmaksi maalailemalla kuvia ”toisesta” ja jopa ”kolmannesta” horisontista! Elävästi kuviteltuja nämä taivaanrannan strategiatarinat varmasti ovat, mutta kovin selväksi niiden viitoittamaa tietä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua.
Annetaanpa Konstan jatkaa: ”Tätä lajia on harvoille suotu. Jolla sitä on, pitäköön hyvänään. Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa: asia jää huvikseen tapahtumatta tai se tapahtuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailma kevyt kiertää.”
Sanakirja selittää strategian ”laskelmointiin perustuvaksi toimintasuunnitelmaksi”. Monille meistä strategia tuo mieleen sodan; kenraalit, taktiikkapöydät ja asevoimat, ja sieltäpäin tuo termi alun perin lähtöisin onkin. Ja kun ihminen on juonimisen lisäksi myös hyvä pöllimään toisten ideoita, niin vähin erin sotasuunnitelmien laatiminen on levinnyt myös muille elämänalueille. Hurmanhenkeä on riittänyt siviilipuolellekin ja tänä päivänä ei enää ole yhteisö eikä mikään, jolla ei laskelmoitua toimintasuunnitelmaa ole! Sen verran kannattaisi kuitenkin tarkistuksia tehdä, ettei tule pöllittyä sen hävityn sodan strategiaa.
Soneran kapteeni katsoi horisonttiin ja ilmoitti, että me lähdemme nyt maailmalle! Niin lähdimmekin – ja päädyimme Saksan kautta Ruotsin kuninkaan syliin! Maailmaa on kiertänyt kotikaupunkimmekin johto, mutta aika moni asia näyttää täälläkin tapahtuvan eri tavalla kuin on arvattu ottaa huomioon.
Jos strategiasta aikoo saada toimivan, on ymmärrettävä ainakin se, että aivan kuin kolikossa, myös strategiassa on kolme puolta: strategian laatijat, strategian toteuttajat ja strategian kohde. Menestykseen johtaneissa strategioissa näiden kaikkien kolmen intressit on onnistuttu yhdistämään.
Parhaissa on jopa päästy ”yksi meikäläinen vastaa kymmentä teikäläistä”-etuun kilpailijaan nähden. Pieleen menneissä strategioissa yhteisestä näkemyksestä ei ole paljoa perustettu. Pelit on pistetty käyntiin ja joukot liikkeelle, ymmärtämättä, että yksikin kunnon vastaanharaaja riittää tekemään tyhjäksi kymmenen kuuliaisen työn.
Toimimattomista strategioista on unohtunut muutakin. Strategian laatijan kohtalokkaimpia virheitä on, jos hän sivuuttaa suunnitelmissaan sen tosiasian, että ihmisellä on muitakin kuin fyysisiä perustarpeita. Jos hän ei hoksaa sitä, että jokaisella ihmisellä, myös strategian toteuttajilla ja kohteilla, on voimakas tarve olla itsenäinen ja autonominen. Sitä, että joka ikisellä, pienimmästä pienimmälläkin, on sisällään halu päästä vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa.
Ja kun kaiken lisäksi meillä jokaisella on samanaikaisesti vielä myös voimakas tarve kokea yhteenkuuluvuutta, tarve antaa jotain yhteisölle, johon kuulumme.
Joskus käy niin, että näitä itsenäisyyttä rakastavia ja yhteenkuuluvuutta kokevia ihmisiä liittyy yhteen vähän suurempi joukko – kokonainen kansa – jolle tarjotaan jotain sellaista, mitä se ei koe tarvitsevansa. Näin tapahtui tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten.
Juoni päämme menoksi oli tarkkaan punottu ja asiat etenivät nopeasti:
Elokuussa Neuvostoliitto ja Saksa solmivat Ribbentrop-sopimuksen, syyskuussa ne hyökkäävät Puolaan, Baltian maat painostetaan ensin luovuttamaan tukikohtia ja lopulta ne alistetaan kokonaan Neuvostoliiton valtaan. Marraskuun viimeisenä päivänä Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen itärajan, jokaista maahamme johtavaa tietä pitkin, Suomenlahdelta Jäämerelle.
Strategian mukaan koko Suomi oli miehitettävä nopeasti. Suomussalmen Juntusrannassa rajan yli tulleen venäläisen 163. divisioonan osastot etenevät joulukuun 6. päivänä Suomussalmi-Kuusamo-tietä pohjoiseen. Alassalmella on vastassa pieni joukko suomalaisia kapteeni Pollarin johdolla. Kapteeni katsoo salmen toiselta puolelta muodostelmassa lähestyvää, miesmäärältään kymmenkertaista venäläisjoukkoa ja kääntyy miestensä puoleen: ”Tänään vietämme maamme itsenäisyyspäivää. Nuo tuolla ovat vihollisia. Me olemme täällä siksi, että tästä ei tulla läpi.”
Eikä tultu! Strategian laatija ei ollut kuunnellut strategian kohdetta!
Kolumni on julkaistu Kouvolan Sanomissa 28.11.2009