Ruvetaan hyvät ihmiset taas epäitsekkäiksi – itsemme vuoksi

kirjoittanut: Juha Vainio pvm: lauantai, 25.7.2009

Kuittaan postipaketin ja vilkaisen alas. Siinä se jalkojen juuressa vielä pari sekuntia sitten oli. Jätän paketin ja kuitit tiskille ja ryntään ulos. Kierrän korttelin. Autoja ja mopoja huristaa edestakaisin silmien edessä, juna jyristää ohi sadan metrin päässä… Minuun iskee paniikki.

Samalla joku kopauttaa minua kevyesti olkapäähän: ”Tätäkö etsit?” Harmaatukkainen mummo seisoo vieressäni ja pitää kädestä kiinni kaksivuotiasta tyttöä, joka silmät säteillen ilmoittaa: ”Iskä, kävin ällällä”. Nappasin tytön syliini ja itkin.

Kumarainen hahmo kuljettaa varovaisin askelin rollaattoriaan pitkin jalkakäytävää. Onnistuu vaivoin pujottelemaan kulkuväylällä mekastavan nuorisojoukon läpi, horjahtaa ja töytäisee kulkuvälineellään kumoon yhden monista käytävälle asetetuista oluttölkeistä. Vanhus pelästyy, mutta jatkaa vaitonaista matkaansa. Vilkaisee joukon ohitettuaan varovasti taakseen ja huomaa yhden nuoren lähtevän seuraamaan häntä. Sydän pamppaillen yrittää kiihdyttää vauhtiaan, mutta ei pääse takaa-ajajaa karkuun. Nuori mies ojentaa hänelle lompakon. ”Tämä putosi”.

”Jos pyyteetön ja piittaamaton tappelis – niin kumpi voittais?” Jos tutusta lasten sanaleikistä sovellettuun elämän peruskysymykseen etsii tänä päivänä vastausta lehdestä, televisiosta, netistä tai radiosta, niin tulos vaikuttaa kaikin puolin selvältä. Piittaamaton voittaisi, sillä niin tukevan niskalenkin joka paikkaan tunkeva itsekkyys näyttää median douppaamana päässeen epäitsekkyydestä nappaamaan. Mutta onko tämä kaikki sittenkin vain meille syötettyä optista harhaa? Liekö piittaamattomia sen enempää kuin ennenkään? Oikeassa elämässähän meitä autetaan kaiken aikaa. Emmekö näe sitä? Emmekö näe muuta kuin sen, mitä meille halutaan näyttää?

Vuosikaupalla ovat maailmalla oppiaan päässeet liituraitapuvuissaan julistamaan ihmiset, joiden mukaan kaikkien ihmisten hyvinvointi lisääntyisi sitä mukaa kun he itse rikastuisivat. Siis kaikki vaurastuvat kun he vaurastuvat! Heiltä vain unohtui kertoa, että yleensä kun joku rikastuu, niin samalla joku toinen köyhtyy. Meihin tuo ihmiskunnan suurin puhallus pyramidihuijauksineen meni kuin häkä. Ja miksei olisi mennyt, siksi korkealta jalustalta oppia julistettiin. Vaihtoehdot jäivät vähemmälle huomiolle, me näimme vain pyramidin huipun.

Kuinkahan monen auttamishaluksi verhotun, niin sanotun menestystarinan takana onkaan ollut täydellinen kyky härskiyteen ja piittaamattomuuteen? Elämässä kyllä näyttävät – ainakin lyhyellä tähtäimellä keräävän menestystä ne, jotka kykenevät vaimentamaan omantuntonsa äänen tai joilla omaatuntoa ei ole koskaan ollutkaan. Sellaiset, jotka ovat valmiit hakemaan pikavoittonsa vaikka ruumiiden yli kävelemällä. Mutta voittavatko he oikeasti mitään? Jääkö heille temppujensa jälkeen käteen muuta kuin nippu vihamiehiä?

Todellisesta menestystarinasta, siitä, että me ihmiset olemme ylipäätään selviytyneet näin pitkälle, puhutaan aivan liian vähän. Siitä, että ihminen on pohjimmiltaan joukkuepelaaja ja siitä, että me tahdomme auttaa ja tehdä hyvää toinen toisillemme. Ja koemme jopa nautintoa niin tehdessämme. Sanomattakin on selvää kumman varaan, pyyteettömyyden vai piittaamattomuuden, koko ihmiskunnan selviytyminen ja menestyminen maan päällä on tähän mennessä rakentunut. Jos mistään piittaamattomat olisivat yrittäneet johdattaa meitä läpi vaarojen, olisimme jo aikapäiviä sitten päätyneet petojen syömiksi. Tai toistemme.

Eikö olisi jo aika ruveta taas kaivamaan turhuuden lentohiekasta näkyville todellisen menestyksen pyramidin perustaa. Ihmiskunnan ja planeettamme tulevaisuuden kannalta paljon merkityksellisempää osaa, auttamishalua. Sitä, että valtaosa ihmisistä pyrkii arjen tilanteissa harmaapäisen mummon tai huppupäisen nuoren miehen tavoin aina toimimaan vastuuntuntoisesti toisiaan ja ympäröivää maailmaa kohtaan. Jos ja kun saamme tuon vahvan perustan taas esille, niin kyllä se taas kestää muutaman huipulle pyrkivän huijarinkin. Heitä kun tulee joka tapauksessa aina riittämään.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Joidenkin laskelmien mukaan järjestyksessään seitsemäs kapitalismin lopullinen tuho on meneillään. Suloisessa Suomessamme näyttää jakovaraa yhteiseen hyvinvointiin vielä riittävän, mutta kohta se käy täälläkin vääjäämättä vähiin. Sitten pääsemme katsomaan taas kerran, kuka häädetään ensimmäisenä kupilta. Jätetäänkö kaverille vai jätetäänkö kaveri?

Se, että Korian keskustassa 21 vuotta sitten vanha mummo sai miehen kyyneliin, ei aikoinaan ylittänyt uutiskynnystä.

Nyt ylitti.

Julkaistu Kouvolan Sanomissa 25.7.2009

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: