”Toisen poskensa kääntänyt tuomittu oikeudessa. Tuomioistuimen mukaan syyllisen olisi pitänyt tietää, että uhrin käsi ei kestä kahta iskua.”
Rakas Joulupukki. Edellisen kaltaisen, huomispäivän iltapäivälehdestä lainatun tragikoomisen uhkakuvan välttämiseksi, pyydän sinua vakavasti miettimään muuatta perusasiaa, ennen kuin sormea heristellen kohta taas tivaat kiltteyttä meiltä ihmislapsilta. Sillä enää en tyydy vain kiltisti nyökyttelemään.
Mitä tarkoitat kiltteydellä? Millainen kiltti ja kenelle tässä pitäisi olla? Jos sanot tarkoittavasi sitä, olenko ollut tottelevainen ja kunnon kansalainen, ystävällinen muita kohtaan ja hyväntahtoinen ihminen, voisin vastata myöntävästi.
Mutta – kun minä olen välillä ollut liikaa muita myötäilevä, vääryyttä vähättelevä, hyväntahtoinen hölmökin. Olenko minä silloin ollut liian kiltti?
Olenko liian kiltti, jos en kantele koulukiusaamisesta tai käräytä rattijuoppoa? Jos en nosta sormeanikaan ympärillämme meuhkaavia ja muita pelon vallassa pitäviä isontalonantteja ja rannanjärviä vastaan. Tai nouse vastustamaan valtaa hamuavia, sosiaalisesti taitavia, lipeviä lipeäkaloja, vaikka he selvästikin pitävät muita vain omien itsekkäiden tavoitteidensa vipuvarsina? Olenko liian kiltti, jos en jätä kaveria, vaikka tämä olisi täysi ääliö? Vai mikä minä olen?
Kun meistä lapsena haluttiin kilttejä, niin ilmeisesti hyvää tarkoittavat vanhempamme tarkoittivat sillä kaikkea sitä hyvää, mitä ihmisyys parhaimmillaan voi olla; pyyteetöntä auttamishalua, toisten huomioon ottamista… Uskottiin ja luotettiin lujasti siihen, että paha saa lopulta aina palkkansa ja hyvä ansaitsemansa. Sinäkin Pukki hoidit silloin jämäkästi osasi kasvatuksesta, toithan elämäämme perusturvallisuutta käymällä kerran vuodessa päivittämässä arvomme kohdalleen.
On kuitenkin taidettu luottaa vähän liikaa. Alkaa nimittäin vaikuttaa siltä, että pahan palkka ei nykymaailmassa enää olekaan itku, kärsimys ja hammastenkiristys, vaan loputon myötätunto ja ylitsevuotavainen ymmärtäminen.
Yksi ihmisyhteisöjen visaisimpia ongelmia on se, että pelisäännöt – vaikkakin niiden pitäisi olla samat kaikille – eivät merkitse kaikille samaa. Niitä noudattavat vain lainkuuliaiset, kiltit ihmiset. Ja kun elämän pelissä toisiaan vastaan vääntävät pelisääntöjä noudattava kiltti ja niitä noudattamaton tuhma, voiton vie liian usein tuhma. Epäreilussa taistelussa yksi tuhma vastaa helposti kymmentä kilttiä.
Monet instituutiot, jotka kiltit ihmiset ovat perustaneet avukseen hyvän suojelijoiksi, ovat ”alkaneet toimia tavoilla, jotka ovat vieraita niiden alkueräisiin tarkoituksiin nähden”, kuten filosofi Simone Weil jo lähes vuosisata sitten osuvasti ennusti. Ne ovat alkaneet ymmärtää pahaa, jopa puolustavat sitä omilla ratkaisuillaan. Mihin esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeus pyrkii lieventäessään toistuvasti seksuaalirikollisten tuomioita? Mihin se tähtää antaessaan ymmärtää, että naisten ja lasten seksuaalista koskemattomuutta saa rikkoa ilman sen suurempia seuraamuksia?
Kuinka tässä näin on päässyt käymään? Onko ominaisuuksistamme humaanein, kyky tuntea empatiaa, kyky asettua toisen asemaan, kääntymässä itseään vastaan? Onko hyvää tarkoittavia ihmisiä ruvennut vaivaamaan asioita liikaa pyörittelevän ”tunkinlainaajan” syndrooma? Onko loputtoman pohdinnan ja alun perin hyvää tarkoittavan inhimillisyyden hirtehisenä lopputuloksena se, että hajotamme talon, jonka suojissa itsekin asumme?
Kaikella on rajansa. Kirjoittajan kiltteydelläkin. Siksi sanonkin Teille, lain ja oikeuden vartijat: Teidät on nimetty erotuomareiksi tähän elämän peliimme. Tehkää se, mikä teidän on tehtävä! Älkää viheltäkö kuin puusilmänuijat! Jos muu ei auta, niin poistakaa kentältä nämä väärinpelaajat! Jämäkkyyttä pitää löytyä muulloinkin kuin venäläisiä mummoja maasta heitettäessä tai lastentukistajia tukistettaessa. Eikä Sinullakaan Pukki taida olla pelkästään puhtaita jauhoja kontissasi. Puuttuu oikeastaan vain se, että alkaisit ilmestyä tänne kvartaaleittain.
Maailmankuulu kanadalainen vankilapsykologi, tohtori Robert Hare on yli 30 vuotta kestäneissä tutkimuksissaan päätynyt tulokseen, että noin yksi prosentti ihmisistä täyttää persoonallisuushäiriöisen psykopaatin, sosiopaatin tai narsistin perustunnusmerkit. He ovat tunnevammaisia ihmisiä, joiden käyttäytymistä ei minkäänlainen rakkauden ja myötätunnon määrä pysty muuttamaan. Varovasti arvioiden tämä tarkoittaa sitä, että täällä meidän keskuudessamme, uudessa Kouvolassamme, näitä muuttumattomia ei ole tuhattakaan!
Demokratian ja reilun pelin nimissä. Olisikohan oikeasti kilttien nyt aika ryhdistäytyä?
Vai jäädäänkö, Pukki, odottelemaan huomista lehteä?
Julkaistu Kouvolan Sanomissa 14.12.2008