Sököä työaikana

kirjoittanut: Juha Vainio pvm: sunnuntai, 9.11.2008

Kausalan keskustassa, puhelinkeskuksen kulmilla käy kova kuhina. Kello lähestyy yhtätoista ja Lennättimen työkunta-autoja alkaa tunkea paikalle kuin ralliautoja Jyväskylän Suurajojen kokoontumisajossa. Niiden nostattama pölypilvi leijailee vielä sakeana ilmassa, kun keskuksen sisältä jo raikaa kylälle asti kuuluva armoton mekastus ja kortinlätke. Sökörinki takapiruineen on koossa taas. Eletään syksyä 73. Aikaa, jolloin sökö oli sököä ja työ oli työtä…

Tai ainakin melkein. Emme me suurilla panoksilla pelanneet, 50 pennin tai markan pohjilla, korkeintaan. Paitsi tilipäivänä. Silloin Joppe ja kumppanit nokittivat ja takapirut säestivät siihen malliin, että nuorta kirkasotsaista nöösipoikaa hirvitti. ”Ota hanskat pois käsistä, kun jaat niitä kortteja”, opastivat konkarit jännityksestä tärisevää tulokasta. Oli se jukolauta jännää! Välillä niin jännää, että taloudellisen suhteellisuudentajun lisäksi myös ajantaju katosi.

Silloin pelaamista jatkettiin niin kauan kun talossa rahaa riitti. Jos joltain loppui, niin lainattiin, toinen toisiltamme, tai selän takana mekastavilta piruilta. Luottoa saivat, joilla luottoa oli. Jos ei ollut, niin vaihdettiin pelaajaa. Nokitettiin kuin paniikissa, kunnes yhteisön kaikki rahat olivat pöydällä potissa. Ja kävi, kuten uhkapelissä tuppaa käymään. Suurin bluffari kauhoi rahat harmaaseen hattuunsa, nousi ja poistui paikalta rehvakkaasti nauraen. Ja suututti rahansa menettäneet. ”Taisi ruveta kavereita ramaisemaan?” Takapiruja nauratti.

Vaikka meno oli välillä kuin villissä lännessä, niin jonkinlainen moraali siihen aikaan kuitenkin oli vallalla. Jos ei sitä aina keskuksen sisällä riittänyt, niin ulkopuolisilla tarkkailijoilla riitti. Ja aluepäälliköllä. Jossain vaiheessa kyläläiset saivat menosta niin tarpeekseen, että ilmoittivat asiasta Kouvolaan. Sieltä starttasi musta Saab, puikoissa oma ”Häkämme”, takapenkillään herroista ylimmäinen. Ylikuumenneet pelaajat rauhoitettiin pyöräyttämällä pari rauhallista kierrosta keskuksen ympäri. Tämä riitti meille merkiksi: ”Älkää kuulkaa pojat viitsikö, työaikana”. Päällikkö tunsi poikansa.

Meitä hävetti. Sillä kyllä me sen ymmärsimme, ettei maailmaa sököä pelaamalla rakenneta. Ei auttanut itku Kausalan markkinoilla, yksi toisensa jälkeen häipyivät autot, miehet ja nöösipoika nöyrinä sinne, mistä olivat tulleetkin. Töihin, ihmisiä yhdistämään. Ja takaisin tultiin vasta, kun velat oli maksettu ja uusia markkoja taskussa…

New Yorkin ytimessä, Wall Streetillä kuhisee. Malttamattomat ja silminnähden hermostuneet pelurit odottavat pörssin kulmalla ovien avautumista. Jännitys on käsin kosketeltavaa. Armoton spekulointi on käynnissä, Aasian pörssit ovat olleet hurjassa syöksyssä, Nikkei sukelsi, Eurooppa sukelsi perässä, pysyykö Dow Jones pinnalla? Osakkeet sahaavat ja pankkeja kaatuu… Eletään syksyä 2008. Aikaa, jolloin sökö on työtä.

Liian monelle. Viime vuodet pelaamaan on suorastaan yllytetty. Meidät on saatettu kiusaukseen ja on päädytty sellaiseen röykytykseen, että pirullakaan ei enää mopo pysy käsissä. Enää pitkään aikaan ei ole tiedetty, kuka on pelannut kenenkin rahoilla. Luottoa on annettu sellaisillekin, joilla luottoa ei ole ollut, ja ”rahaa” ovat jakaneet nekin, joilla rahaa ei ole ollut.

Ja mitä tekevät nykyajan ylimmät moraalinvartijat; maailmankyläläiset ja johtajat? Sen sijaan, että yhteistoimin pistäisivät pelin nätisti poikki ja laittaisivat pojat oikeisiin töihin, he alkavatkin hommata näille lisää pelirahaa! Heillä ei ole valinnanvaraa, sillä heidätkin on istutettu markkinarattaille – kenet vapaaehtoisesti, kenet ymmärtämättömyyttään. Hekään eivät voi muuta kuin haroa paniikissa hiuksiaan muiden paniikissa olevien mukana, koska heidänkin tulevaisuutensa on jo potissa. Mutta maailmankylällä, siellä rahaa vielä riittää, riittäähän? Ei ihme, jos kavereita ramaisee.

Eikö ketään enää hävetä? Kun pelaaminen yleistyy ja se on hyväksyttävää, kuka tekee työt? Sököä pelaamallako meidän jokapäiväinen leipämme taas kerran kuvitellaan tuotettavan?

Kausalassa takapiruja nauratti, koska he tiesivät saavansa rahansa takaisin. Hävinneitä nolotti, mutta he saivat uuden tilaisuuden. Mitä tapahtuu tämän päivän hävinneille? Missä heidän rahansa ovat? Onko niitä ollutkaan?

Wall Streetillä mekastus vaan yltyy. Löytyykö enää mistään yhtään suhteellisuudentajunsa vielä säilyttänyttä viisasta päällikköä, joka kävisi pyörähtämässä kurinpalautuskierroksen?

Nöösipoikaa hirvittää taas.

Kolumni julkaistu Kouvolan Sanomissa 8.11.2008

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: