Typelää…

kirjoittanut: Juha Vainio pvm: keskiviikko, 12.12.2007

Tulkaa jo järkiinne, hyvät ihmiset. Täytyy vain toivoa, että terve järki voittaa tässä asiassa. Johan sen nyt järkikin sanoo, että näin pitää tehdä. Onpa järjetön ajatus… Mikä ihmeen järki? Kuinka niin terve? Missähän se  majailee tuo kaikkien ratkaisujen avain, johon niin herkästi joka paikassa vedotaan?

Vetoajan päässä! Tietenkin! Eihän se nyt mitään yhteistä omaisuutta ole…

Terve järki on asia, jota jaettaessa kukaan ei tunnusta jääneensä kaveriaan huonommaksi. Oma tyttäreni kieltäytyi kaksivuotiaana syömästä puuroa, koska se on ”typelää”. Itsetuntoa ja järkeä riitti asian päättelemiseen, vaikkei kunnolla puhua osannut! Suu pysyi supussa lusikan edessä kuin kiinni juuttunut vetoketju, eivät siinä tehonneet sen enempää järkiperusteet, kauhakuormaajat kuin lentokoneetkaan.

Lähes kaikki tietona pitämämme on aina tavalla tai toisella pääteltyä. Tieto-opillisesti määriteltynä ns. hyväksyttävän totuuden tulee perustua käytettävissä olevaan tietoon, sen pitäisi aina olla selkeän, loogisesti pätevän päättelyn tulosta.

Niin pitäisi, mutta kun maailmassa on – lähes suunnattomaksi kasvaneesta tietomäärästämme huolimatta – vielä suunnattomampi määrä asioita, jotka menevät reippaasti yli yhteenlasketunkin ymmärryksemme. Siksi parhainkin päättelymme pysähtyy useasti kohtaan, josta ei tiedon avulla niin vaan eteenpäin mennäkään. Ja kun ei päästä päättelemällä, niin sitten mennään uskomalla, toivomalla tai luulemalla. Tai yksinkertaisesti vain päättämällä, että asiahan muuten on näin!

Ja välittömästi tuon päätöksen jälkeen looginen päättelymme alkaakin taas raksuttaa – valitettavasti kuitenkin takaperin. Kun kerran tiedetään oikea vastaus, niin aletaan keksiä sille perusteluja. Ja ne perustelut kyllä löytyvät, kunhan hakee sopivista paikoista.

Ja jos ei muualta ala löytyä, niin ainahan voi käyttää ”järkeä”.

Ihminen näkee sen, minkä haluaa nähdä, kuulee sen, minkä haluaa kuulla, uskoo siihen, mihin haluaa uskoa ja tietää sen, minkä haluaa tietää. ”Kyllä minä tiedän, että Nissan on hyvä auto, mutta laskettelenpahan kuitenkin tällä Bemarilla”. Kaikki päätelmämme perustuvat pohjimmiltaan omaan elettyyn elämäämme, koettuihin kokemuksiimme, taltioituihin tietoihimme ja niistä muotoutuneeseen arvomaailmaan. Ne on kiinteästi ankkuroitu ihmisen omanarvontuntoon ja siksi ne ovat myös järkeviä – kokijansa mielestä. Muilla on omat eriävät näkemyksensä, mutta koska samasta asiasta ei voi olla montaa totuutta, niin heidän tulkintansa on väärä ja siksi myös vähemmän järkevä.

Oman totuuden todistelussa ja vastapuolen järkiin saattamisessa ollaan valmiita menemään hyvinkin pitkälle ja silloin syyllistytään usein suorastaan epäilyttäviin tekoihin. Asian sijasta hyökätään sen esittäjää vastaan. Samalla kun perustellaan oman näkemyksen järkevyyttä, korostetaan itse asiassa välillisesti omaa viisautta ja vielä välillisemmin toisen typeryyttä.

Tällaista ihmiseen kohdistuvaa argumentointia kutsutaan tieto-opissa nimellä: ”argumentum ad hominem”, henkilökohtainen hyökkäys. Siinä toisen osapuolen asiantuntemus, älykkyys, rehellisyys tai motiivit asetetaan kyseenalaisiksi esimerkiksi tähän tyyliin: ”Tuolla koulupohjalla ei ole syytä ruveta kovin syvällisiä ajatuksia tästä asiasta (tai mistään muustakaan asiasta) esittämään. Eiköhän jätetä rakettitieteestä puhuminen niille, jotka siitä jotain tietävät”.

Ja niin päästiinkin näppärästi tilanteeseen, jossa ei enää olekaan tärkeää, mistä puhutaan, vaan kuka puhuu.

Järkevästi ajatellen tuskin mikään on yhtä järjetöntä kuin jatkuva järkeen vetoaminen. Absoluuttisen totuuden etsinnässähän pitäisi olla yhdentekevää, esittääkö asian joku ns. auktoriteetti, vai onko väittämä raapustettu puukolla puuseen seinään. Ja koska ”järjellä” perusteltu ei suinkaan ole sama kuin oikein päätelty, niin kannattaa kavahtaa, kun joku viisas taas kerran käskee ottamaan järjen käteen.

Kaikkien innostajien nimissä ehdotankin, että ”järjen” käyttö perusteluna kiellettäisiin.

Sillä aina löytyy ihmisiä, esimerkiksi kaksivuotiaita tyttäriä, joiden itseluottamus on sen verran kohdallaan, että heihin eivät edellä mainittujen kaltaiset typelät kuljetusyritykset tehoa. Kaikkien kohdalla asioita ei kerta kaikkiaan saa henkilöityä niin tehokkaasti, että väittelyssä menestyttäisiin.

Silloin pitää ottaa käyttöön astetta tehokkaammat keinot, kuten esimerkiksi: ”argumentum ad baculum”, suoranainen uhkailu. Vastapuolelle osoitetaan kaapin paikka esittämällä hänelle tarjous, josta ei voi kieltäytyä – aitoon Kummisedän malliin: ”Tässä puuroasiassa minä olen oikeassa. Jos et usko, niin pukki ei kuule tuo sinulle lahjoja”.

Näin meillä tehtiin.

Järkevää Joulua kaikille kilteille lukijoille

Kolumni Kouvolan Sanomissa 15.12.07

Kommentoi

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: