Miksi toiset yritykset menestyvät toisia paremmin? Miksi joissain yhteisöissä yhteispeli sujuu ja miksi se toisissa takkuilee?
Olisi liian helppoa todeta eron johtuvan siitä, että hyvällä joukkueella yksinkertaisesti vain on paremmat resurssit kuin huonolla – pelaajat, olosuhteet ja taustaorganisaatiot. Hyvin usein on näinkin, mutta ei läheskään aina. Jotain muutakin täytyy olla, koska maailma on väärällään esimerkkejä siitä, kuinka ennalta huonommaksi tuomittu joukkue peittoaa itseään paremman. Ja juuri tuossa yllätysmahdollisuudessa piileekin joukkuepelien viehätys.
Jokainen joukkuepelin nautinnoista osalliseksi päässyt, ryhmään, bändiin tai kerhoon kuulunut tietää miltä sillä hetkellä tuntuu, kun peli alkaa todella kulkea. Kaikki yksinkertaisesti vain sujuu, eikä edes väsy. Mutta paljon on myös niitä, jotka ovat olleet paikalla todistamassa, kun keneltäkään ei onnistu oikein mikään. Toiminta on tehotonta ja kipukynnys matalalla. Siinä tilassa väsytään, selitetään ja syytellään muita. Ryhmädynamiikka näyttää voimansa kumpaankin suuntaan.
Mistä on hyvät ja huonot joukkueet tehty? Hyvällä joukkueella on selvä tehtävä ja tehokkaat työskentelymenetelmät. Sen jäsenet ovat innostuneita, heillä on halu tuloksiin ja he myös sitoutuvat tavoitteisiin. Siellä lahjakkaatkin harjoittelevat. Hyvässä joukkueessa on positiiviset sisäiset suhteet, tarkoituksenmukainen johtajuus, selkeät roolit ja rakentava ilmapiiri. Hyvän joukkueen jokaiselta yksilöltä löytyy itsenäistä ongelmanratkaisutaitoa sekä vastuunkantokykyä. Joukkueen jäsenet ovat solidaarisia toisilleen ja yhteisölleen. Työmoraali kestää tiukoissakin paikoissa ja ryhmässä vallitsee yhtenäisyyden tunne. Mutta ennen kaikkea; hyvällä joukkueella on yhteinen, kaikkien jäsenten hyväksymä päämäärä, sen toiminnalla on selvä tarkoitus ja kaikki toiminta on tuon tarkoituksen mukaista. Yhteistä maalia kohti kuljetaan harjoittelemalla, kilpailemalla, analysoimalla ja oppimalla. Askel askeleelta, pieniä voittoja kaiken aikaa saavuttaen.
Heikossa joukkueessa vallitsee vääränlainen kilpailu, henkilökohtaiset pyrkimykset ohjaavat liikaa tekemistä, sovitut toimintatavat eivät toteudu ja pelisääntöjä ei noudateta – jos niitä edes laaditaankaan. Toiminta on laiskaa, parhaimmillaankin vain muka-tehokasta, päämäärätöntä puuhastelua. Ja esteitä kehittymiselle, niitä löytyy aina, läheltä ja kaukaa. Useimmiten kaukaa. Joskus niitä suorastaan hakemalla haetaan.
Keskeisimpiä tekijöitä hyvää joukkuetta rakennettaessa on sen yksittäisten jäsenten sisäinen halu tarttua asioihin. Mitkään organisaatiot ja pelijärjestelmät eivät itsessään tee mitään, ihmiset tekevät. Jos organisaatiokaaviolle esittää kysymyksen tai haasteen, niin eihän se kykene vastaamaan, se vain olla möllöttää. Organisaatioon kuuluvat ihmiset sen sijaan kykenevät. Yhteisö ei sovi asioista, ihmiset sopivat. Joukkue ei harjoittele, pelaajat harjoittelevat – tai jättävät harjoittelematta. Heikossa joukkueessa piiloudutaan joukkueen selän taakse, vastuu työnnetään seuralle tai mille tahansa muulle, mutta ei itselle. Ei vaikka varsin hyvin tiedetään, että joukkue on hyvä vasta, kun kaikki sen jäsenet kantavat oman osuutensa vastuusta.
Ei kannata myöskään luottaa liikaa pelitaktiikoihin ja strategioihin. Parhaimmatkaan taktiikat tai kuviot eivät ilman pelaajien myötävaikutusta tee yhtään mitään. Tulosta alkaa syntyä vasta, kun voittamisen strategia on siirtynyt fläppitaululta nappulakenkiin, kun se näkyy ja toteutuu jokaisen pelaajan tavassa pelata. Tulosta syntyy, kun kaikki joukkueen jäsenet noudattavat yhteisesti sovittuja toimintamalleja niin pelikentällä kuin kentän ulkopuolella. Huipputulosta alkaa syntyä, kun suuret puheet ovat muuttuneet suuriksi teoiksi.
Tehokkaalla joukkueella on edellisten ominaisuuksien lisäksi hyvä sisäinen valmentautumiskyky, ymmärrys siitä, mitä milloinkin ollaan tekemässä ja miksi. Tuon ymmärryksen ansiosta sen jäsenet ovat omatoimisia, innovatiivisia, itseohjautuvia, kriittisiäkin ja heillä on hyvä oman suorituskyvyn tunnistamiskyky.
Meistä suomalaisista on sanottu, että me emme ole joukkuepelaajia. On sanottu, vaikka meillä on näyttöä joukkueena pärjäämisestä enemmän kuin monella joukkuepelien luvatulla maalla tulee koskaan olemaan. Pelikenttänä tosin on silloin ollut koko maamme ja panoksena tulevaisuutemme kansakuntana. Ja aika monta kertaa on näissä koitoksissa itseään ennakkoon voittajana pitänyt joutunut keräämään kamppeitaan tantereelta.
Kolumni Kouvolan Sanomissa 20.5.2007